Kuva: Shutterstock

Ihonhoitomoka, joka hidastaa finnien parantumista - sorrutko itse yleiseen virheeseen?

12.05.2019 16:15 - Emmi Moilanen

Asiantuntijan mukaan finnin torjuntaan ei tulisikaan ryhtyä välittömästi epäpuhtauden ilmaannuttua.

Finnin ilmestyttyä iholle useimmat meistä ryhtyvät heti tositoimiin epäpuhtauden nitistämiseksi. ”Mitä aiemmin sen parempi” -uskomus voi kuitenkin vain hidastaa finnin katoamista, uutisoi Pure Wow -sivusto. Julkaisu kysyi ihonhoidon asiantuntijalta, millaiseen virheeseen useat sortuvat finnejä hoitaessaan.

Levität finnivoidetta liian aikaisessa vaiheessa

Ihonhoidon asiantuntija Renée Rouleau kertoo, ettei hoitavaa ja kuivattavaa tuotetta tulisi kuitenkaan levittää heti finnin alun ilmestyttyä. Koska tulehdus on jo olemassa, sen on päästävä myös ihon pintaan.

Liian aikaisessa vaiheessa käytetty finnivoide vain kuivattaa ihon päällimmäisen kerroksen, jolloin myös tulehdus jää muhimaan alle. Tämä puolestaan voi hidastaa finnin parantumista merkittävästi, sillä tulehdus ei pääse ulos ihon sisästä. Levinnyt tulehdus voi aiheuttaa myös pahempia aknearpia.

Kuinka sitten tulisi toimia?

Jos finni tuntuu vasta ihonalaisena kipuna, vältä voimakkaasti kuivattavien finnivoiteiden käyttöä. Tässä vaiheessa on hyvä suosia esimerkiksi ihonhoitotuotteita, jotka sisältävät salisyylihappoa tai teepuuöljyä.

Tärkeää on myös oppia tunnistamaan, milloin on oikea aika hoitaa epäpuhtauksia finnivoiteilla. Kun finni näyttää kypsältä, ota järeämmät tuotteet käyttöön. Tällä keinolla kuivatat epäpuhtauden ja säästyt todennäköisemmin ikäviltä arvilta ja tulehdukselta, joita puristelu voi aiheuttaa.

Lue myös: Ihotautilääkärit paljastavat: Paras niksi, joita itse noudatan ihonhoidossa

Lue myös: Ota kupillinen teetä avuksi ihonhoidossa - torjuu finnejä ja epäpuhtauksia

Lue myös: Julkkiskosmetologi paljastaa parhaimmat kotitekoiset kasvonaamiot - valmistuvat alle minuutissa

Lähde: Pure Wow

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat