Kuva: Shutterstock

Kärsitkö ahdistuneisuudesta? 3 tapaa, joiden toistamista kannattaa rajoittaa

19.05.2019 15:15 - Emmi Moilanen

Jatkuvan uutisvirran keskellä oleminen voi lisätä toivottomuuden tunnetta.

Uutisoimme aiemmin, että esimerkiksi univaje ja muiden ihmisten ahdistuneisuus voivat kasvattaa merkittävästi myös omaa henkistä kuormaasi. Pääset lukemaan tarkemmin asiasta tästä.

Bustle-sivusto kysyi terapeutti Kailee Placelta, millaiset muut tavanomaiset seikat voivat voimistaa ahdistuneisuutta huomattavasti.

1. Säännöllinen sosiaalisen median selaaminen

Havahdutko usein tunteeseen, että puolen tunnin sosiaalisen median selaamisen jälkeen olo tuntuu lannistuneelta ja siltä, että muiden elämä ja saavutukset ovat taatusti hohdokkaampia kuin omasi?

- Säännöllinen sosiaalisen median selaaminen altistaa helposti ahdistukselle. Tiedostamatta vertaamme elämäämme muiden elämäntilanteisiin ja murehdimme siitä, että emme ole vielä saavuttaneet riittävästi asioita tai tee parhaimpaamme, Place huomauttaa.

Hän lisää myös, että ahdistuneisuuden lisäksi jatkuva somen selaaminen aiheuttaa huolestuneisuutta, levotonta mieltä ja negatiivista itsepuhetta.

2. Jatkuva uutisten lukeminen

Asiantuntija kertoo myös, että jatkuva uutisvirran keskellä oleminen ja sen pyörteisiin heittäytyminen voi lisätä ahditusta, huolta, murhetta sekä avuttomuuden tunnetta. Terapeutti huomauttaa, että jatkuvat ilmoitukset uutisista on hyvä hiljentää puhelimesta.

- Uutisissa, kuten myös somessakin, rajuimmat ja sensaatiomaisimmat uutiset nousevat esiin. Ne ovat usein järkyttäviä tai sisältävät väkivaltaa, joka puolestaan aiheuttaa helposti toivottomuuden tunnetta, Place kertoo.

3. Jatkuva shoppailu ja muut sijaistoiminnot

Joskus ahdistavien asioiden välttely aiheuttaa sen, että ajaudumme erilaisten sijaistoimintojen pariin. Useat meistä ajattelevat, että esimerkiksi uusi vaate tai kenkäpari tekee iloiselle mielelle ja näin ollen saisi myös ongelmat katoamaan.

Place kuitenkin huomauttaa, että asioiden välttely ja tukahduttaminen kuitenkin vain voimistavat ahdistuneisuutta.

Jos ostohalut voimistuvat vaikeina hetkinä, kysy itseltäsi, tarvitsetko oikeasti jotain uutta itsellesi vai vältteletkö vain ajatuksiasi tai epämukavia velvollisuuksia?

Lue myös: Milloin stressi on vaarassa muuttua ahdistuneisuudeksi? Tunnista vakavat hälytysmerkit

Lue myös: Karista stressi ja keskittymisvaikeudet joogalla: Jo 6 yksinkertaista liikettä riittää

Lue myös: Onko aamuisin kova kiire? Lue nopeat aamupalavinkit

Lähde: Bustle

Kilpailut

Uusimmat