Kuva: Shutterstock

Hälyttävä tulos - pitkäaikainen stressi voi haurastuttaa luita

10.07.2019 20:45 - Katariina Auvinen

Tutkimuksessa selvisi, että etenkin naiset ovat riskiryhmässä.

Tyytymättömyys omaan parisuhteeseen tai vaikeudet henkilökohtaisessa elämässä voivat luoda helposti stressaavan tilanteen, jota vaativa työ ei helpota. Daily mail -julkaisun mukaan pitkäaikainen stressi voi haurastuttaa kesi-ikäisten naisten luita helpommin. 

Tutkijat selvittivät, että ne naiset, jotka kärsivät pitkittyneestä stressistä, kärsivät muita helpommin myös haurastuneista luista. Tutkimus tehtiin Arizonan yliopistossa. Näin ollen tällaisilla ihmisillä pienikin kolhu tai kaatuminen voi johtaa vakavampiin luumurtumiin ja pitkäaikaiseen sairauslomaan. 

Stressin on tiedetty aiheuttavan selkävaivoja, sydämentykytystä, päänsärkyä ja heikentävän vastustuskykyä, joten flunssa voi yllättää helpommin kuin aiemmin. 

Tutkijat selvittivät 11 000 naisen stressin vaikutusta luiden haurastumiseen yhteensä kuuden vuoden ajan. Kävi ilmi, että ne naiset, jotka kokivat olevansa onnettomia avioliitossaan, kärsivät esimerkiksi läheisen menetyksen tai muun trauman, olivat alttiimpia murtumille. 

Kannattaa siis pitää huolta luista, koska ne ovat ihmiskehon tärkeä tukirakenne. Sillä, mitä pistää suuhun, on iso merkitys luiden hyvinvointiin. Kalsiumin, D-vitamiinin, proteiinin ja liikunnankin on todettu lujittavan haurastuvaakin luuta. 

Kävely on oiva liikuntamuoto, koska silloin luutkin rasittuvat. Se ei kuitenkaan ole niin rankkaa nivelille kuin esimerkiksi juoksu. 

Lue myös: Pidä luut vahvana - lisää ruokavalioon soijaa

Lähde: Daily mail 

Kilpailut

Uusimmat