Kuva: Shutterstock

Voiko viiden minuutin treeni olla tehokas? Asiantuntijat vastaavat

30.04.2023 12:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Viisikin minuuttia on enemmän kuin ei mitään.

Jos arjen kiireissä urheilulle löytyy aikaa vain muutamia minuutteja päivässä, voiko se tehdä tehtävänsä? 

Bustle-median artikkelissa todetaan, että kaikki fyysinen aktiivisuus on keholle hyväksi, vaikka se kestäisikin vain hetken aikaa. Sille tielle ei siis kannata lähteä, ettei näe syytä treenata ollenkaan, jos ei ole aikaa tai voimavaroja mennä aina laitaan asti.

Jos aikaa on vain tuokio, se kannattaa ehdottomasti käyttää esimerkiksi muutamaan lihaskuntoliikkeeseen, pikaiseen kävelyyn tai vaikkapa tanssiin jonkin lempikappaleen tahtiin. Ainakaan pienistä liikuntaspurteista ei ole keholle mitään haittaa, joten mitään tuskin voi menettää. Pikaisetkin treenit voivat auttaa muun muassa kehittämään lihaksia ja jaksamaan tulevaisuudessa myös pidempiä treenejä paremmin.

Pitkällä tähtäimellä keho kaipaa enemmän

Vaikka pikatreenit ovat hyödyllisiä, pidemmällä tähtäimellä viisi minuuttia liikuntaa päivässä ei ole keholle tarpeeksi. Yleisten terveyssuositusten mukaan keho tarvitsee 150 minuuttia fyysistä aktiivisuutta viikossa, mikä tekisi noin 2,5 tuntia. Tämä tarkoittaisi siis, että suositeltavaa olisi liikkua joka päivä ainakin vähän, esimerkiksi 20-30 minuuttia.

Lue myös: Niin helppo pakaratreeni, että voit tehdä sen vaikka telkkaria katsellessa

Lue myös: Haluatko selvitä vain yhdellä venytyksellä? Ota käyttöön "maailman paras venytys"

Lähde: Bustle

Kilpailut

Uusimmat