Kuva: Shutterstock

Urheilun merkitys mielenterveydelle ja riippuvuuksista toipumiselle on luultua suurempi

06.05.2023 12:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Liikunta vaikuttaa myös ennaltaehkäisevästi.

Säännöllinen liikunta on tutkitusti yksi terveen elämän merkittävistä tukipilareista.

CNN uutisoi, että yhteensä 43, useita tuhansia osallistujia osallistaneen tutkimuksen mukaan urheilun osuus esimerkiksi riippuvuuksista tai mielenterveyden ongelmista kuntoutumiseen on luultua suurempi. Ilmiötä on tutkittu muun muassa Montrealin yliopistossa, Kanadassa.

Tutkimukset viittaavatkin siihen, että hoitona tulisi psykoterapian lisäksi käyttää potilaan liikuntamäärän lisäämistä.

- Luullaan, että ihmisten pitäisi saada vain psykoterapeuttista hoitoa, mutta se ei ole tulos, jonka näemme tutkimuksissame, kommentoi tuloksia Florence Piché, tutkimuksia johtanut tutkija Montrealin yliopistosta.

Tutkimuksen taustalle tarvitaan kuitenkin vielä runsaasti lisädataa. Jo nyt liikunnan terveyshyödyt myös mielenterveydelle ovat kuitenkin selvästi näkyvillä eli kenenkään mielen hyvinvoinnille tuskin ainakaan on haitaksi lisätä liikunnanmäärää päiviinsä. Erityisesti riippuvuuksien kanssa taistelevia liikunta voi auttaa hallitsemaan mielihaluja ja selviytymään varsinaiseen hoitoon pääsyä odotellessaan.

- Jo nyt on riittävä määrä tietoa siitä, että monenlaiset fyysisen aktiivisuuden ja urheilun muodot yleisesti ottaen vaikuttavat vähentämään väärinkäyttöä, kommentoi tuloksia puolestaan Pohjois-Carolinan yliopiston psykologian professori Mark Smith.

Silti myös perusterve ihminen ehdottomasti hyötyy liikunnasta niin psyykkisesti kuin fyysisesti. Liikunta vaikuttaa mielenterveysongelmien kehittymiseen myös ennaltaehkäisevästi, sillä sen on todettu vaikuttavan positiivisesti esimerkiksi myönteiseen minäkuvaan ja itseluottamukseen sekä pystyvyyden kokemukseen. Se myös saa mielihyvähormoneja erittymään, mikä suoraan ehkäisee esimerkiksi ahdistuneisuutta ja masentunteisuutta. 

Lue myös: Voiko viiden minuutin treeni olla tehokas? Asiantuntijat vastaavat

Lue myös: 10 000 askeleen suositus ei olekaan paras mittari - enemmän väliä on yhdellä asialla

Lue myös: Valo ei piristä kaikkia - professori kertoo, miksi osa väsyy ja ahdistuu kaamoksen sijaan keväällä

Lähde: CNN

Kilpailut

Uusimmat