Kuva: Shutterstock

Voiko allergian ja nuhan oireiden perusteella erottaa toisistaan? Asiantuntija vastaa

12.07.2025 16:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Muun muassa rään väri voi kertoa, onko kyseessä allergia vai flunssa.

Allergiakausi jatkuu monilla vielä pitkälle kesään, ja kaikkialla ympärillä pärskitään ja niiskutetaan. Mistä voi tietää, onko kyseessä siitepölyallergia vai jokin flunssa, jonka vuoksi kannattaisi jäädä kotiin parantumaan? Allergia-, Iho- ja Astmaliiton asiantuntija Katariina Ijäs myöntää, että oireiden erottaminen toisistaan voikin usein olla vaikeaa. Muutamasta merkistä voi kuitenkin saada osviittaa siitä, onko kyseessä allergia vai nuha.

Allergian ja nuhan oireet voivat monin tavoin kulkea käsi kädessä, mutta niillä on myös eroja. On esimerkiksi tyypillisempää, että allergiaoireisiin ei kuulu yleinen sairauden tunne kuten flunssaan. Jos ilmenee esimerkiksi kurkkukipua, kuumeilua tai lihaskipua hengitystieoireiden lisäksi, kielivät ne ennemminkin nuhasta kuin allergiasta. Allergiaan viittaavat puolestaan esimerkiksi valuva nenä, kutiavat silmät tai limakalvot.

Ijäksen mukaan yksi helppo tapa tulkita, onko kyseessä allergiaa vai nuhaa, on vilkaista nenäliinaan. Allergiassa räkä on usein vetistä ja kirkasta, kun taas flunssassa usein kellertävää tai vihertävää. Tässäkin on kuitenkin poikkeuksia; jos allergia jatkuu hoitamattomana pitkään, saattaa sekin flunssan tavoin edetä poskiontelon tulehdukseksi, jolloin myös allergia voi aiheuttaa paksumpaa ja värillistä eritettä nenästä.

Jos myös tietää kärsivänsä allergiasta, ja hengitystieoireita alkaa allergiakaudella ilmetä, voi huoletta edelleen mennä esimerkiksi töihin tai kouluun, sillä kyse on todennäköisesti allergiasta. Jos taas oireiden joukkoon alkaa ilmaantua yllä mainittuja flunssaan sairastumisen oireita, kannattaa suosiolla pysytellä kotona pari päivää ja palata esimerkiksi toimistolle sitten, kun oireet hieman helpottavat.

Toisilla allergia voi kuitenkin puhjeta vasta aikuisiällä, joten aina aiemmat oireet eivät kerro siitä, voiko allergiaa ilmetä myöhemmin. Esimerkiksi kulunut kevät on ollut siitepölyallergikoille vaikea, ja monet sellaisetkin henkilöt, jotka eivät yleensä oireile, ovat saaneet allergiaoireita. Voimakas allergeenialtistus voi saada allergian puhkeamaan melko äkillisestikin, ja silloin uudet oireet saattavat tuntua erityisen rajuilta.

Usein oireet ovat kuitenkin pahimmillaan lapsuudessa ja nuoruudessa, minkä jälkeen ne saattavat helpottua. Allergiassa on kyse siitä, että ihmisen immuniteetti ylireagoi vaarattomia aineita kohtaan. Iän myötä immuniteetti kuitenkin heikkenee luonnostaan, ja osalla tämä vähentää allergiaoireita ja elimistö sietääkin allergeeneja paremmin. Näin ei kuitenkaan käy kaikille, vaan osa allergisista oireilee koko elämänsä ajan.

Lue myös: Miksi maito aiheuttaa vatsaoireita vain Suomessa, mutta ei ulkomailla reissatessa? Asiantuntija vastaa

Lue myös: Allergiakartoilla on uusi allergian aiheuttaja

Kilpailut

Uusimmat

Error - Virhe: 0 - Voice.fi

Pahoittelut (virhe 0)

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Käytä navigaatiota löytääksesi hakemasi sivun.