Tee kevätsiivous terveydellesi – kahdeksan askelta aurinkoon

13.04.2013 10:15 - Eeva Rajala

Vaikka kevät on alkanut Suomessa melko kylmänä, on silti hyvä aika tehdä kunnon kevätsiivous omaa terveyttä silmällä pitäen.   

Prevention-terveyslehti on listannut nettisivuillaan kahdeksan tärkeää kohtaa, jotka kannattaa tarkistaa, jotta kesäkin on kevyt ja terve.

1) Valitse vuodenaikaan sopivaa ja paikallista ruokaa
Vuodenaikaan sopivissa ruoissa on asiantuntijoiden mukaan enemmän makua ja hinnassakin voi onnistua säästämään. Tähän vuodenaikaan sopivia ruoka-aineita ovat muun muassa rucola, parsakaali, valkosipuli, pinaatti ja sipuli.

2) Ulkoile
Vaikka säätila ei välttämättä olisikaan vielä ideaalin keväinen, muista tehdä vaikka kävelylenkkejä. Metsälenkit edistävät terveyttä monella tapaa. Tutkimustulosten mukaan metsässä kävely alentaa verenpainetta ja stressiä ja vahvistaa vastustuskykyä.

3) Ole kuukausi ilman vehnää
Jos taistelet talven viimeisten liikakilojen kanssa, voit kokeilla jättää vehnän ruokavaliosta hetkeksi. Asiantuntijoiden mukaan vehnän jättäminen pois vähentää myös ruoan himoa. Kokeile avoimin mielin vehnän tilalla riisiä, kvinoaa, papuka, tattaria, tapioka ja perunoita.

4) Opettele alentamaan vihdoinkin stressiä
Tänä keväänä yksi hyvä tavoite on lieventää vihdoin omaa stressitasoa. Jos sinulla ei ole päivän aikana tuntia aikaa rauhoittua yksinäsi ja silmät kiinni, kokeile rauhoittumista vaikka vain muutaman minuutin ajan joka ikinen tunti. Näin saat suurin piirtein samat edut kuin tunnin rauhoittumisesta ja meditaatiosta. Kesken työpäivän sulje silmät hetkeksi ja ota tuolillasi hyvä asento. Keskity hengittämään aktiivisesti sisään laskemalla samalla viiteen, pidätä hengitystäsi ja hengitä ulos hitaasti. Toista tämä muutaman minuutin ajan.

5) Tee kodistasi allergiavapaa
Kannattaa oman terveyskevätsiivouksen lisäksi tehdä kotona kunnon kevätsiivous. Voit saada allergiaoireita pienemmiksi, jos peset ja tuuletat huolella vuodevaatteet. Muista myös pyyhkiä pölyt kaikilta pinnoilta.

6) Hanki uudet lenkkikengät
Voi olla, että suosikkilenkkarisi ovat jo sen verran kuluneet, etteivät ne tue jalan asentoa enää optimaalisesti. Kysy neuvoa sinulle parhaiten toimivista juoksulenkkareista urheiluliikkeestä.

7) Jätä televisio rauhaan
Yritä ainakin järkeistää, miten kauan vietät päivässä aikaa television ääressä. Ei välttämättä ole maailman energisoivinta, että torkut sohvalla television ääressä joka ilta. Televisio ei tee kehollesi mitään hyvää siinä tapauksessa. Jos katsot televisiosta, haasta ainakin aivojasi ja valikoi katsottavaksi vaikka ajatuksia herättäviä keskusteluohjelmia, ei pelkkää saippuaa tai tosi-tv:tä.

8) Sähköpostisiivous siivoaa myös ajatuksia
Järjestä sähköpostisi niin, että heti aamusta merkitset tärkeät samana päivänä hoidettavat sähköpostit lipulla. Älä anna sähköpostisi tukkeutua, vaan deletoi tai organisoi välittömästi tulevat postit. Työpäivän aikana kaikkien ei välttämättä koko ajan tarvitse vilkuilla sähköpostia, joten tee se vaikka kerran tunnissa.

Lähde: Prevention

Kilpailut

Uusimmat