Naisten 9 suurinta huolta ja kysymystä liittyen seksiin - ja asiantuntijoiden vastaukset

17.05.2013 07:45 - Karoliina Kotala

Seksi ja seksuaalisuus on aihepiiri, johon monella liittyy epävarmuuksia, huolia ja vääriä uskomuksia. Asiantuntijat listasivat erityisesti naisten mieltä painavat kysymykset, jotka liittyivät seksiin.

1. En saa orgasmia yhdynnässä.
Hankaluus saada orgasmia on yksi yleisimmistä ongelmista naisilla. Tuoreissa tutkimuksissa on todettu, että jopa 75 prosenttia naisista eivät saa orgasmia perinteisessä yhdynnässä ja 10 -15 prosenttia eivät saa orgasmia ollenkaan. Et siis ole taatusti epänormaali, paremminkin päinvastoin. Seksistä voi myös onneksi nauttia niin monella muullakin tavalla.

2. En näytä tarpeeksi hyvältä alasti.
Tyytyväisyys omaan vartaloon on omien korvien välissä, mutta sillä voi olla harmillisen suuri merkitys seksielämään. Tutkimusten mukaan 61 prosenttia naisista ajattelee seksin aikana sitä, miltä heidän vartalonsa näyttävät, ja jopa 51 prosenttia naisista luopuisi seksistä vuodeksi, jos vaihtokauppana laihtuisivat. Oman vartalon murehtiminen tappaa nopeaksi kuitenkin intohimon sängyssä, joten yritä siis keskittyä kehosi parhaisiin puoliin. Erittäin tärkeään asemaan nousee myös luotettava ja rakastava kumppani, joka osaa arvostaa sinua sellaisena kun olet.

3. Intiimialueeni eivät ole normaalit.
Seksuaalinen itsevarmuus horjuu taatusti, jos omat intiimialueet aiheuttavat murhetta, ja moni nainen käykin läpi erilaisia korjausleikkauksia saavuttaakseen "täydellisen" vaginan. Jälleen kerraan avainasemaan nousevat rakastava kumppani sekä oman itsetunnon kehittäminen.

4. Olen huono sängyssä.
Hyvä seksi ei vaadi vaikeita asentoja, tuntien sessioita tai uusimpia tekniikoita, vaan intohimoa ja sitoutumista kummaltakin osapuolelta antaa toisilleen mielihyvää. Kokemuksen myötä opit enemmän siitä, mistä itse nautit ja luottamus kumppaniin antaa sinulle vapauden nauttia sydämesi pohjasta.

5. Seksi kumppanini kanssa muuttuu jossain vaiheessa tylsäksi tai rutiininomaiseksi.
Vastoin yleistä luuloa, avioparit harrastavat useammin säännöllistä ja nautinnollisempaa seksiä, kuin naimattomat tai sinkut ihmiset. Seksi voikin olla parasta henkilön kanssa, jonka on tuntenut pitkään, sillä luottamus ja intiimiys ovat parhaimmillaan pitkässä suhteessa. Lisäksi kumppanisi tietää jo hyvin, mikä tuottaa sinulle nautintoa. Jos suurin kipinä oman kumppanin kanssa tuntuu kuitenkin sammuvan, neuvovat asiantuntijat piristämään petipuuhia vaikkapa leluilla tai roolileikeillä.

6. En halua seksiä tarpeeksi usein.
Tuoreissa tutkimuksissa yhä useampi nainen kokee seksiviettinsä alhaiseksi. Haluttomuus seksiin voikin johtua monesta tekijästä, ja siitä ei ole syytä tuntea huonoa omaatuntoa. Syitä voi olla esimerkiksi lääkkeet, epäsopivat ehkäisypillerit, liian vähäinen uni, stressi ja parisuhdeongelmat. Juttele siis gynekologisi kanssa asiasta.

7. Minulla on ollut liikaa / liian vähän seksipartnereita.
Seksuaalikokemusten ja -kertojen suhteen ei ole olemassa "normaalia". Toisin sanoen on aivan turha murehtia omia kokemuksiaan.

8. Minulla on meneillään kuiva kausi.
Vaikka tuntuu, että kaikki ihmiset ympärillä nauttisivat aktiivisesta seksielämästä, ei asia todellisuudessa ole niin. Kuivat kaudet, jolloin seksi ei maistu kuuluvat suhteisiin, eikä niistä kannata huolestua. Jos halut tuntuvat pysyvän poissa pidempään, kannattaa asia ottaa puheeksi oman kumppanin kanssa.

9. Kiihotun asioista, joita en haluaisi tehdä tai kokea tosielämässä.
Tutkimuksissa on todettu, että naisen seksuaalinen kiihottuminen on paljon monimutkaisempaa kuin miehellä. Kehomme ja mielemme voivat myös olla usein eri mieltä siitä, mikä on kiihottavaa. Fantasiat eivät aina ole korrekteja tai loogisia, joten kunhan et aiheuta vahinkoa kenellekään, nauti niistä.

Lähde: Huffington Post

Kilpailut

Uusimmat