Yksinäisyys yhtä tuhoisaa terveydelle kuin 15 tupakkaa päivässä

14.05.2014 18:45 - Eeva Rajala

Yksinäisyys voi tappaa, kirjaimellisesti.

Ystävien puute tuhoaa terveyttäsi suurin piirtein yhtä paljon kuin ylipaino tai vajaan tupakka-askillisen polttaminen päivässä. Asia ilmenee tuoreesta Brigham Young University -yliopiston tutkimuksesta.

Toisen tutkimuksen mukaan ihmiset, joilla on työpaikalla ainakin kolme läheistä kaveria, olivat 96 prosenttia tyytyväisempiä elämäänsä kuin muut.

Ystävät lieventävät stressiä, ehkäisevät masennusta ja ystävistä hyötyy lukuisilla muillakin tavoilla. Monet ihmiset ovat kuitenkin kiireen keskellä etääntyneet omista, vanhoistakin ystävistään. Olihan se helpompaa pitää yhteyttä heihin, kun vielä oltiin samassa koulussa, eikö?

Miten siis ystävystyä uudelleen ja miten ystävystyä aikuisiällä täysin uusien ihmisten kanssa ilman, että tilanteesta tulee epämukavaa? Tässä on muutama vinkki ystävystymiseen. Ehkäise omaa ja toisten yksinäisyyttä!

1. Pyydä apua ystävystymiseen

Jos joku tuttusi työpaikaltasi on lähdössä esimerkiksi yhdelle töiden jälkeen, pyydä saada lähteä mukaan. Kerro avoimesti, että olisi kiva tutustua uusiin ihmisiin ja työtovereihin. Pidä hauskaa ilman liikoja paineita siitä, että saatko nyt heti sydänystävän. Seuraavalla kerralla sinulla on jo helpompaa lähteä työkavereiden kanssa ulos.

2. Etsi uusi yhteisö

Usein hyvät ystävyyssuhteet solmitaan silloin, kun kahdella ihmisellä on yhteisiä kokemuksia jaettavanaan. Sen vuoksi oma työpaikka tai koulu on luonnollinen paikka tutustua ihmisiin. Jos kärsii yksinäisyydestä, kannattaa hyödyntää muun muassa omia harrastuksiaan, kuntoilua, musiikkia tai elokuvia. Kysy esimerkiksi joltain neuvoa kuntosalilla, tai konsertissa voi aloittaa aivan huoletta keskustelun toisen kanssa esimerkiksi illan pääartistista.

3. Ystävyys vaatii työtä

On lähes mahdotonta muodostaa syvää ystävyyssuhdetta heti ensimmäisellä tapaamiskerralla. Kun olet kerta toisensa jälkeen avoimena toiselle henkilölle, alkaa tuttavallisuus ja kiintymys teidän välillänne lisääntyä. Tämän takia säännölliset tapaamiset tuttavan tai ystävän kanssa ovat tärkeitä. Lisäksi kannattaa laajentaa omaa reviiriään. Oman television ääressä on varmasti helpompaa makoilla, mutta ulos lähteminen yksinäisyyttä potevalle kannattaa. Jos haluat tavata ihmisiä, anna itsellesi siihen mahdollisuus.

4. Kun kysyt kysymyksen, muista vastaus

Tämä on yksi pääasia hyvässä keskustelussa tuntemattomien kanssa. Ainahan voi ihmisten kanssa jutella, mutta aina ei juttelukumppanista tule ystävää. Kannattaa jättää nopeasti taakseen small talk -tyyppinen jutustelu säästä ja kysy aidosti ja kiinnostuneesti vaikka, mitä toinen on puuhaillut tänään. Samalla keskusteluun voi tulla kumpaakin yhdistäviä asioita. Erityisesti kannattaa keskittyä toisen sanomisiin. Mikäli et muista, mitä toinen sinulle sanoo, saattaa toinen tehdä sinulle samoin. Ei kovinkaan hedelmällistä?

5. Ole halukas näkemään uudelleen

Jos uusi tuttavuutesi on mukava ja tahtoisit mieluusti nähdä hänet uudestaankin, niin ehdota rohkeasti, että näkisitte toisen kerran. Suunnittele vaikka grilli-iltaa ja pyydä uusi tuttavasi mukaan. Voit myös esimerkiksi ostaa kaksi lippua tulevalle keikalle ja kerro saaneesi liput ilmaisesti. Pyydä uutta tuttavaasi mukaan, sillä muuten toinen lippu jäisi käyttämättä.

Tuore tutkimus toteaa siis, että yksinäisyys on yhtä tuhoisaa terveydelle kuin 15 tupakkaa päivässä. Mikäli tupakoit, se ei kannata ainakaan ensitreffeille. Syyn siihen löydät täältä!

Lähde: Prevention

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat