Hattu ei suojaa auringolta niin hyvin kuin luulet

15.05.2015 07:45 - Eeva Rajala

Trendikkäiden hattujen käyttö lisääntyy kesän lähetessä, mutta hattuun ei kannata tukeutua liikaa aurinkosuojana.

Hattu suojaa kasvoja vähän, muttei tarpeeksi. Ihotautilääkäri Ava Shamban kertoo Women's Health -lehdelle, että hattu tarjoaa välittömän varjon, mutta pitää muistaa, että auringon ultraviolettivalo heijastuu kasvoihin myös muilta pinnoilta.

- Vaikka käyttäisit hattua, kannattaa käyttää ainakin 30:n suojakertoimen aurinkovoidetta, Shamban kertoo.

Tosiseikka siis on, ettei aurinkovoiteen käytöstä kannata laistaa. Aurinkovoidetta kannattaa laittaa yhtä paljon kasvoihin, niskaan ja kaulan alueelle, käyttää sitten hattua tai ei.

Lierihatut paras vaihtoehto

Eniten suojaa auringolta tarjoavat tietenkin suuret lierihatut, sillä ne suojaavat kasvojen lisäksi yläselkää, niskaa, hieman olkapäitä sekä kaulan aluetta. Lippalakit suojaavat vain puolet kasvoista. Shambanin mukaan kannattaa hankkia myös sellainen hattu, missä on UV-suojamerkintä.

- Hattua kannattaa erityisesti käyttää kirkkaissa valoissa, kuten esimerkiksi laivan kannella tai rannalla, Shamban jatkaa.

Aurinkovoidetta kannattaa käyttää koko vartalolle noin shottilasin verran ja lisätä voidetta aina kahden tunnin välein. Kannattaa myös muistaa, että aurinko paistaa vahvimmillaan aamupäivän klo 10.00:stä iltapäivään noin klo 15:een saakka.

Lue myös: Suojaa ihosi auringolta - vältä yleiset mokat

Lähde: Women's Health

Kilpailut

Uusimmat