Onko sinun vaikeaa hillitä makeanhimoasi? Syy voi olla geeneissäsi

20.07.2015 10:15 - Tiina Svensk

Oletko sinä ystäväpiirisi herkuttelija, jolle yksikään jälkiruoka ei ole liian makea? Syy voi olla geeneissäsi.

Tekeekö mielesi jatkuvasti makeita herkkuja ja sokerittoman ruokavalion noudattaminen tuntuu sinusta äärimmäisen vaikealta? Voit lopettaa itsesi, tahdonvoimasi tai elämäntapojesi soimaamisen, sillä syy saattaa olla geeneissäsi.

Daily Mail uutisoi makeanhimon olevan osittain periytyvää kuten esimerkiksi kuuloaistin herkkyyskin: siinä missä toisen korvat soivat jo heinäsirkkojen sirityksestä, saattaa toinen nauttia hevimusiikin huudattamisesta kaiuttimista kaiken aikaa.

Jotkut ihmiset saattavat siten kaivata suuhunsa runsaammin sokeria kuin toiset. "Sokerigeenin" omaavat ihmiset saattavat vaatia jopa 30 prosenttia enemmän sokeria maistaakseen saman makeuden tietystä ruoka-aineesta kuin ne, joille riittää pienempikin makeuden määrä.

Geeniperimä vaikuttaa niin luonnollisten sokereiden, kuten fruktoosin, kuin keinotekoisten makeutusaineiden maistamiseen. Vaikka omaan makeanhimoonsa voikin vaikuttaa tasaisella ateriarytmillä ja tapamuutoksia tekemällä, voi geeniperimä todella vaikuttaa kykyyn hillitä sokerihampaan kolotusta.


Lue myös: Tekeekö mielesi herkkuja? Tunnista proteiinin puutostila yleisistä oireista

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat