Saako liikuntaa harrastaa, jos lihakset ovat kipeät edellisestä treenistä? Asiantuntija vastaa

23.09.2015 09:15 - Reetta Haverinen

Rankan jalkatreenin jälkeen portaita pitkin kulkeminen voi tuntua tuskalta. Tästäkin huolimatta paikoilleen ei kannattaisi jäädä lojumaan - päinvastoin.

Aktiiviliikkujien tulisi muistaa, että myös lepo on tärkeää kehityksen ja hvyinvoinnin kannalta. Kuntosalilla ja jumpissa ei siten tulisi ravata päivittäin: lepopäiviä tulisi pitää joka viikko. Himotreenaajien on myös syytä muistaa, ettei palauttelupäivä tarkoita, että silloin treenattaisiin vain kevyesti. Välipäivänä tulisi korkeintaan lenkkeillä kevyesti ja venytellä lihaksia.

Rankan treenin jälkeen on syytä levätä

Lepopäivä on hyödyllinen esimerkiksi erityisen rankan treenin jälkeen, jolloin kehon kestävyyttä on koeteltu. Esimerkiksi tiukan spinning-tunnin tai tavallista raskaamman salitreenin jälkeen kropalta saattaa viedä päivä tai kaksi, jotta se on toipunut täysin hikirääkistä.

Jos treenitahti on normaali ja lepopäivät ovat osa viikkoa, ei ylimääräistä palauttelupäivää tavallisen jumpan tai treenin jälkeen tarvitse pitää - ei edes silloin, kun lihakset ovat vielä hellät edellisen harjoituksen jälkeen. Tehokkaan treenin tekeminen ei ehkä arkojen lihasten takia saata luonnistua, mutta paikoilleen ei siitäkään huolimatta tulisi jäädä.

- Kun lihakset ovat hellät edellisestä treenistä johtuen, on kevyen liikunnan harrastaminen suositeltavaa. Paikalleen ei saisi jäädä, kertoo Hakaniemen LadyLine-liikuntakeskuksen ryhmäliikunnanohjaaja Lilli Hynynen.

Esimerkiksi kävely ja muu kevyt aktiviteetti laittavat lihaksiin kertyneet kuona-aineet liikkeelle, joista kivun tuntemukset johtuvat. Monet saattavat jopa pelästyä lihasarkuutta treenin jälkeen, mutta hellät lihakset kertovat vain siitä, että harjoitus on ollut tehokas. Kipua ei siten tule pelätä - muutoin ei tuloksia synny. Maltti on kuitenkin valttia tässäkin lajissa. Jos urheilu aloitetaan liian rajusti pitkän tauon jälkeen, tulee ranka taatusti kipeäksi. Mitä maltillisemmin aloitat treenaamisen, sen pienemmillä tuskilla pääset.

Lue myös: Treenaatko liikaa? 5 merkkiä, joista tiedät tarvitsevasi lepopäivän

Kilpailut

Uusimmat