Kuva: Fotolia
Kahvia kannattaa juoda joka päivä – katso miksi
Kahvi on suomalaisille tuttu juoma, jolla on uskomattoman paljon hyviä terveysvaikutuksia.
Kahvi tuo suomalaisten suosikkijuoma, on herkku, jota voi hyvillä mielin nauttia ihan päivittäin. Se nimittäin auttaa muun muassa pitämään muistin kunnossa ja parantaa jopa seksielämää.
1. Kahvi parantaa seksielämää
Tutkimuksen mukaan miehet, jotka juovat kaksi tai kolme kuppia kahvia päivässä, kärsivät muita epätodennäköisemmin erektiovaikeuksista. Kofeiini nimittäin saa lihakset rentoutumaan, mikä taas vauhdittaa veren virtausta ja saa aikaan parempia erektioita.
2. Tuoksu auttaa heräämään
On olemassa hyvä syy sille, miksi jo pelkkä kahvin tuoksu saa ihmisen hereille. Vuonna 2008 tehdyn tutkimuksen mukaan kahvin tuoksu saa aivot reagoimaan ja helpottaa näin ollen väsymyksen oireita.
3. Tekee hyvää maksalle
Erään tutkimuksen mukaan kahvi tekee hyvää myös maksalle. Sen mukaan ihmiset, jotka juovat vähintään yhden kupin kahvia päivittäin, sairastuvat 20 prosenttia epätodennäköisemmin maksakirroosiin.
4. Laskee riskiä sairastua Alzheimeriin
Alzheimerin tautia voi ehkäistä nauttimalla kahvia kolmesta viiteen kupillista päivässä. Tämä nimittäin laskee jopa 65 prosentilla riskiä sairastua dementiaan vanhemmalla iällä.
5. Auttaa urheilusuorituksissa
Kahvin juominen ennen liikuntasuoritusta saattaa auttaa tulosten parantamisessa. Se nimittäin lisää rasvahappoja verenkiertoon, jolloin lihakset käyttävät rasvaa polttoaineena.
6. Tekee onnellisemmaksi
Kofeiini näyttää tekevän ihmisistä onnellisempia. Säännöllinen kahvin nauttiminen nimittäin vähentää riskiä sairastua masennukseen.
Lue myös: Paras aika juoda kahvia selvitettiin - yllättääkö tulos?
Lähde: Metro