Kuva: Fotolia

Ovatko kiitolliset ihmiset todella onnellisempia?

05.12.2015 22:15 - Tiina Svensk

Kiitollisuus on trendikästä, ja yhä useammat menestyjät vannovat kiitollisuuden nimeen.

Kiitollisuuden vannotaan nykyisin olevan avain onneen, mutta onko asia todella näin? Omaa kiitollisuuttaan voi harjoittaa pitämällä esimerkiksi kiitollisuuspäiväkirjaa, mutta useimmat toteavat sen olevan ajanhukkaa. Kiitollisuuden harjoittamisessa on kuitenkin hyötynsä:

Aivot kokevat kiitollisuuden optimistisuutena:  Optimistisuus ja positiiviset ajatukset ovat hyödyksi terveydelle: ne rauhoittavat stressihormonien muodostumista ja vapauttavat mielihyvähormoneja. Samalla ne rauhoittavat parasympaattista hermostoa.

Kiitollisuuden harjoittaminen treenaa aivoja: Kun harjoitat kiitollisuutta, aivosi saavat samalla hyödyllistä treeniä: ne oppivat valitsemaan positiivisia ajatuksia yhä useammin. Aivot rekisteröivät kiitolliset sanat ja ajatukset osaksi hyvinvointia, ja lopulta muodostaa uusia tapoja ajatella ja toimia.

Pysyvyys takaa onnellisuuden: Muutos ajattelutavassa ja olotilassa ei tapahdu yhdessä yössä. Kun kiitollisuutta harjoittaa säännöllisesti ja sen saa osaksia arkea, myös mieliala muuttuu. 

Lähde: Mind Body Green


Kilpailut

Uusimmat