Radioaktiivista ainetta ja kemiallisen aseen ainesosa - hyi, mitä kaikkea tupakka sisältääkään

03.10.2014 10:25 - Laura Sulkava

Tupakan epätervellisyys ei varmasti ole jäänyt kenellekään epäselväksi. Se, mitä tupakka aidosti sisältää, taas on.  

Tupakointimahdollisuutta rajoitetaan jatkuvasti ja pakkausten varoitusmerkintöjen lisäksi itse tupakoihin on suunniteltu elämää lyhentävää vaikutusta kuvaavaa aikajanaa. Maailmalla on noin kaksi miljardia tupakoitsijaa ja vaikka määrä on vähenemään päin, harva tietää mitä tupakka oikeasti pitää sisällään.

Tupakka on lehtikasvi, joka kasvaa lämpimässä ilmastossa. Keräämisen jälkeen se kuivataanm jauhetaan ja käytetään eri muodoissa. Yksi tupakka sisältää hurjat 4000 kemikaalia, joista tunnetuimpia ovat nikotiini ja terva. Alla kerrottuna myrkyistä ja niiden terveysvaikutuksista.

Nikotiini

Nikotiinia on luonnollisesti tupakassa ja se on vahva, myrkyllinen aine, joka addiktoi yhtä vahvasti kuin kokaiini ja heroiini. Henkeen vedetty nikotiini saavuttaa aivot kymmenessä sekunnissa ja yksi tippa puhdasta nikotiinia riittää tappamaan ihmisen.

Nikotiinin epäterveellisyydestä kertoo myös se, että sitä käytetään torjunta-aineissa ja hyönteismyrkyissä.

Terva

Terva on useiden kemikaalien yhdistelmä. Se muodostaa keuhkoihin ruskean tahmaisen kerroksen ja värjää kynnet ja hampaat.

Edellisten lisäksi tupakka sisältää myös radioaktiivista polonium-210:tä, puunsuojana käytettävää arsenikkia, akuista löytyvää kadmiumia, maaleista tuttua kromia sekä kemiallisissa aseissa käytettyä akroeliiniä.

Jos pohtii edellä mainittuja myrkkyjä ja sitä, että niiden lisäksi kääryleistä löytyy lisäksi tuhansia muita haitallisia aineita, ei toivottavasti sauhut kiinnosta kovinkaan vahvasti.

Lähde: Cosmopolitan

Kilpailut

Uusimmat