Tahtoisitko tietää elinikäsi kasvojesi perusteella? Tekniikkaa kehitetään

04.07.2014 20:05 - Senni Loikala

Tulevaisuudessa voi olla uusi keino saada henkilökohtaisen elinajanodotteensa.

Antaisitko sinä huipputeknisen ohjelman arvioida jäljellä olevat elinvuotesi kasvojesi perusteella? Vielä tämä ei ole mahdollista, mutta joukko tieteilijöitä on kehittämässä kyseisen ennusteen mahdollistavaa järjestelmää.

Kasvojentunnistamiseen tarkoitettua teknologiaa käytetään nykyisellään rikollisten etsinnässä ja sen avulla luodaan havainnekuvia, miltä taannoin kadonneet lapset voisivat näyttää aikuisina. Samaa teknologiaa tultaisiin hyödyntämään tilanteissa, joissa ihmisen elinikä tahdottaisiin arvioida hänen kasvoistaan löytyvien ikääntymisen merkkien perusteella.

Systeemi toimisi niin, että ohjelma analysoisi henkilön kasvoista otetusta valokuvasta valokuvasta poskista, silmistä, kulmista, suusta ja leuasta vanhenemisesta johtuvat rypyt, tummentumat, ihon löystymiset sekä muut iästä johtuvat ulkonäkömuutokset. Järjestelmä ottaisi huomioon henkilön rodun, sukupuolen, koulutustason ja tupakointihistorian, sillä nämä kaikki vaikuttavat elinajanodotteeseen.

Ohjelma paljastaisi henkilön ikääntymisen vauhdin verrattuna muihin, jotka ovat samaa ikäluokkaa, ja joilla on samankaltainen tausta. Tekniikan avulla voisi myös saada ennusteen elinajastaan.

Teknologian kehitystyö on vielä alkuvaiheissaan. Se on kuitenkin herättänyt kiinnostusta. Siitä olisi myös todellista hyötyä, sillä saatuaan arvion eliniästään ihmiset voisivat parantaa elintapojaan, ennen kuin on liian myöhäistä.

Uutisoimme aiemmin suunnitteilla olevasta tupakkamerkinnästä, joka paljastaisi pössyttelystä johtuvan hupenevan elinajan. Pääset juttuun tästä.

Lähde: Washington Post

Kilpailut

Uusimmat