Kuva: Shutterstock

Kela on lähettänyt selvityspyynnön noin 21 000 opiskelijalle

03.10.2025 15:15 - Sanni Seppä / sanni.seppa@bauermedia.fi

Jos selvityspyyntöön ei vastaa, Kela voi lakkauttaa opiskelijan opintotuen ja asumislisän.

Kela on lähettänyt selvityspyynnön 6000 toisen asteen opiskelijalle ja noin 15 200 korkeakouluopiskelijalle, joiden opinnot eivät ole edistyneet riittävästi lukuvuonna 2024-2025. 

Opintojen on edettävä lukuvuoden aikana tarpeeksi, jotta Kela voi maksaa opiskelijalle opintotukea ja asumislisää. Kelan mukaan riittävät opinnot tarkoittavat sitä, että korkeakouluopiskelija on suorittanut keskimäärin vähintään viisi opintopistettä tukikuukautta kohti ja lukuvuoden aikana vähintään 20 opintopistettä. Toisen asteen osalta riittävä opintojen edistymisen raja on 20 opinto- tai osaamispistettä lukuvuodessa.

­– On ymmärrettävää, että opinnot eivät aina suju ja etene suunnitellulla tahdilla. Jos opiskelija saa selvityspyynnön, siihen kannattaa vastata ja vastauksessa kertoa syistä, jotka ovat vaikuttaneet opintojen hidastumiseen, tiedotteessa kertoo Kelan opintotukiryhmän juristi Linda Reinikainen.

Selvityspyynnön saaneiden kannattaa ensin tarkistaa, ovathan kaikki opintosuoritukset kirjattu opintorekisteriin. Mikäli tietoja puuttuu, opiskelija voi pyytää oppilaitosta merkitsemään puuttuva suoritus rekisteriin ja kertoa siitä vastauksessaan Kelalle.

Hyväksyttäviä syitä opintojen liian hitaalle etenemiselle ovat esimerkiksi oma tai läheisen sairaus, muu vaikea elämäntilanne ja erityisen laajan opintokokonaisuuden tekeminen. Näistä kannattaa kertoa Kelalle lähettämässä vastauksessa.

Toisen asteen opiskelijoiden pitää vastata selvityspyyntöön viimeistään 3.10.2025 ja korkeakouluopiskelijoiden viimeistään 25.10.2025. Vastauksen voi lähettää OmaKelan kautta.

Mikäli selvityspyyntöön ei vastaa tai siihen esitettyä syytä ei hyväksytä, Kela lakkauttaa opiskelijan opintotuen ja asumislisän 1.1.2026 alkaen.

– Tänä vuonna selvityspyyntöön vastaaminen on entistäkin tärkeämpää, sillä vastaamatta jättäminen tai hyväksyttävien syiden puuttuminen voi johtaa opintotuen ja asumislisän lakkauttamiseen. Opiskelijan kannattaa siis vastata selvityspyyntöön mahdollisimman pian, jotta vastaus ei unohdu ja opiskelija ei menetä tukiaan ensi vuoden alussa.

Lue myös: Yli 80 prosenttia suomalaisista välttelee puheluihin vastaamista - sille on yksi selkeä syy

Lue myös: OP poistaa avainlukulistat käytöstä osalta asiakkaista vuoden loppuun mennessä

Lue myös: Suomalaisten irtisanoutumisaikeet ovat vähentyneet

Lähde: Kela

Kilpailut

Uusimmat

Error - Virhe: 0 - Voice.fi

Pahoittelut (virhe 0)

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Käytä navigaatiota löytääksesi hakemasi sivun.