Opetus- ja kulttuuriministeriö on julkistanut laajan toimenpidepaketin, jolla vahvistetaan maahanmuuttotaustaisten oppilaiden suomen ja ruotsin kielen osaamista. Hallitus panostaa kokonaisuuteen kymmeniä miljoonia euroja varmistaakseen, ettei kielitaito muodostu esteeksi koulupolulla.
Lakimuutoksen myötä perusopetukseen valmistavaan opetukseen aiotaan panostaa. Presidentti vahvisti joulukuun lopussa lainmuutoksen, joka mahdollistaa valmistavan opetuksen jatkamisen tarvittaessa kahteen vuoteen nykyisen yhden vuoden sijaan.
Toimiin sisältyy muun muassa valmistavan opetuksen kehittäminen sekä lisäresurssit opetuskielen tukiopetukseen ja tasa-arvoavustuksiin.
Lakimuutos tulee voimaan 1. elokuuta 2026. Valmistavan opetuksen lisäopetukseen osoitetaan valtion rahoitusta noin 20,3 miljoonaa euroa vuodessa.
Koulutuksellista tasa-arvoa tuetaan myös varhaiskasvatuksen sekä esi- ja perusopetuksen tasa-arvoavustuksilla. Avustuksia kohdennetaan erityisesti kouluille ja päiväkodeille, jotka sijaitsevat sosioekonomisesti haastavilla alueilla. Vuosina 2024–2026 avustuksiin käytetään noin 48,6 miljoonaa euroa vuodessa, ja vuodesta 2027 alkaen rahoitus nousee 75 miljoonaan euroon vuosittain.
– Nämä kaikki toimet muodostavat yhdessä varsin mittavan kokonaisuuden, jolla tuetaan kokonaisvaltaisesti maahanmuuttotaustaisten oppilaiden oppimista ja vahvistetaan erityisesti suomen ja ruotsin kielitaidon karttumista koko perusopetuksen ajan, ministeri Anders Adlercreutz kertoo.
Lue myös: Kovat pakkaset koettelevat asunnottomia rajusti – kodittomia on nyt aiempaa enemmän
Lue myös: Maahanmuuttoon tulossa vuoden alusta rajuja tiukennuksia
Lähde: Valtioneuvosto