Kuva: AOP

Ronaldon ja Messin valtakausi päättyy pian - katso 5 kuuminta haastajaa

08.12.2017 12:00 - Sami Ikonen

Ronaldo ja Messi ovat on vieneet viimeiset kymmenen maailman parhaalle jalkapalloilijalle annettua Ballon d'Ori -palkintoa nimiinsä. Pian on uusien voittajien aika.

Eilen illalla palkittiin jälleen miesten jalkapallon Vuoden pelaaja. Legendaarisen Kultaisen pallon eli Ballon d'Orin sai jo viidennen kerran urallaan Portugalin ja Real Madridin hyökkääjä Cristiano Ronaldo. Voitto oli odotettu, sillä Ronaldo pelasi upean kauden seurajoukkueessaan voittaen vuoden aikana Espanjan liigan ja Mestarien liigan.Toiseksi äänestyksessä tuli, myös viisi kertaa Ballon d'Orin voittanut, Lionel Messi.

Vuoden pelaaja palkinto on ollut mainittujen pelaajien omistuksessa jo vuodesta 2008 lähtien, kun Ronaldo voitti ensimmäisensä pelatessaan vielä Manchester Unitedissa. Vuoden 2007 jälkeen kaksikko on pysynyt maailman kolmen parhaan pelaajan kärjessä, lukuunottamatta vuotta 2010, jolloin Ronaldo oli kuudes.

Ketkä voisivat sysätä Messin ja Ronaldon valtaistuimiltaan? Pelaajat ovat jo yli kolmikymppisiä, joten asiantuntijat alkavat katsella seuraavia huippupelaajia nuoremmista. Goal listasi viisi pelaajaa, jotka voisivat kilpailla seuraavien vuosien Ballon d'Oreista.

1. Kevin De Bruyne, Manchester City

(kuva: AOP)

Manchester Cityn hyökkäävä keskikenttämies on johdattamassa joukkuettaan Valioliigan mestaruuteen. Saadessaan tilaa, molempijalkainen pelinrakentaja pystyy luomaan ja viimeistelemään maalintekopaikkoja. Joukkueesta löytyy laatua myös penkin päästä, kun Pep Guardiola on päävalmentajana. Espanjalainen valmentaja on ennenkin pystynyt kehittämään pelaajistaan maailman parhaita, joten miksei myös De Bruynestä.

2. Paulo Dybala, Juventus

(kuva: AOP)

Barcelonan jahtaamaa argentiinalaista pidetään Messin mantelinperijänä, eikä syyttä. Nopea hyökkääjä voi tarvittaessa pelata myös pelintekijänä. Uskomaton viime kausi Juventuksessa johti Mestarien liigan finaaliin asti, mutta Dybala haluaa sitäkin enemmän. Ensi kesän MM-kisat tulevat olemaan 24-vuotiaan näytönpaikka, kun Argentiina alkaa etsimään korvaajaa Messille. Jos Dybala pelaa onnistuneet kisat, Juventuksella tulee olemaan todella haastavaa pitää pelaaja joukkueessaan.

3. Eden Hazard, Chelsea

(kuva: AOP)

Neljästi Valioliigan tähdistöön valittu belgialainen johdatti Chelsean sarjamestaruuteen viime kaudella. Hazardin pelivire on jatkunut myös tänä syksynä, vaikka pelaajan alkukausi jäi sivuun loukkaantumisten takia. Real Madrid on ollut pitkään kiinnostunut nopean laiturin palveluksista, joten ensi kesänä voidaan odottaa todellista jättikauppaa. Ei olisi ihme, jos Realin omistaja Florentino Perez kaivaisi yli sata miljoonaa euroa pankkitililtään saadakseen Hazardin palvelukseensa. 

Ensi kesänä Hazard ja De Bruyne ovat Belgian johtopelaajia. "Kultainen sukupolvi" voi saada viimeisen mahdollisuutensa MM-lopputurnauksessa, jolloin kaksikon vastuu ja paineet kasvavat entisestään.

4. Neymar, PSG

(kuva: AOP)

Maailman kallein pelaaja pääsi Barcelonasta ja Messin varjosta liittymällä pariisilaisten riveihin viime kesänä. Eilisessä äänestyksessä hän jäi Ronaldon ja Messin taakse kolmanneksi, mutta se ei tule riittämään kunnianhimoiselle pallotaiturille. Kesällä Brasilian kansikuvapoika Neymar hakee hyvitystä vuoden 2014 kotikisoista, jolloin maa jäi neljänneksi. 

5. Kylian Mbappe, PSG

(kuva: AOP)

PSG laittoi tuulemaan viime kesänä ostamalla Neymarin lisäksi Monacossa loistaneen 18- vuotiaan Mbappen. Teini on nuoresta iästään huolimatta maailmanluokan pelaaja. Jos kehitys jatkuu, voi ranskalainen kuulua maailman kärkinimiin seuraavat 15 vuotta.

Mainitsemisen arvoisia pelaajia Ronaldon ja Messin haastajiksi: Ousmane Dembele, Paul Pogba, Harry Kane, Isco ja Philippe Countinho.

Lue myös: Maailman paras jalkapalloilija valitaan tänään - tiedätkö tarinat legendaarisen palkinnon takaa?

Lue myös: Kuuluisien jalkapalloilijoiden tatuointien takaa löytyy koskettavia tarinoita - katso

Lähde: Goal

Kilpailut

Uusimmat