Ensimmäistä kertaa koko Euroviisujen 61-vuotisen historian aikana yksi osallistujamaa on erotettu kilpailusta.
Romania sai lähtöpassit kilpailusta taloudellisista syistä, kun Romanian yleisradioyhtiö TVR on ollut kykenemätön maksamaan Euroviisuja järjestävän Euroopan yleisradioyhtiön (EBU) jäsenmaksuja jo vuodesta 2007 alkaen. Velanmaksun eräpäiväksi oli asetettu tämän viikon keskiviikko, mutta maksua ei kuulunut.
– On valitettavaa, että jouduimme turvautumaan tällaiseen toimenpiteeseen. Olemme pettyneitä, ettemme ole saaneet Romanian hallitukselta vastakaikua yritykseemme ratkaista tätä ongelmaa, sanoo EBU:n pääjohtaja Ingrid Deltenre.
Jopa televisiointi kielletään
Paitsi että Romanialta evättiin osallistuminen tämän vuoden kilpailuun, paikalliselta yleisradioyhtiöltä evättiin myös mahdollisuus lähettää kilpailuja televisiosta.
Talousongelmien seuraukset tuskin rajoittuvat tähän vuoteen, vaan todennäköisesti Romania ei pääse osallistumaan kilpailuihin seuraavien vuosienkaan aikana.
Tänä vuonna Romanian oli määrä lähettää Euroviisuihin Ovidiu Anton kappaleella Moment of Silence. Romanian esiintymispaikka olisi ollut toisessa semifinaalissa 12. toukokuuta. Suomen Sandhja kilpailee finaalipaikasta Tukholman Euroviisuissa ensimmäisessä semifinaalissa 10. toukokuuta.
Lue myös: Ukrainan euroviisuehdokas valittiin – kappaleessa kovaa kritiikkiä Venäjälle
Lähteet: Metro, Eurovision.tv