Kuva: AOP

Huippumalli Tyra Banksista tulee yliopiston opettaja! "Kyseessä ei ole hymyilemisen kurssi"

23.08.2016 09:45 - Senni Loikala

Mallimoguli on ottamassa uutta aluevaltausta urallaan.

Amerikan Huippumalli haussa -ohjelman keulahahmo, mallisuuruus Tyra Banks, 42, pääsee opettamaan Stanfordin kauppakorkeakouluun, uutisoi CNN. Banks tulee opettamaan noin 25 opiskelijan luokalle henkilökohtaisen brändin rakentamista ja kehittämistä ensi vuonna.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Banks työskentelee opettajan roolissa korkeakoulussa. Opettajan pesti kestää muutaman viikon ajan.

Banks kertoi uudesta työprojektistaan maanantaina myös Twitter-tilillään. ”Olen äärimmäisen innoissani päästessäni opettamaan. Se on veressäni enkä malta odottaa, että pääsen tapaamaan opiskelijoitani”, huippumalli iloitsi.

Hymyilemisen kurssia ei tulla järjestämään. Anteeksi pettymys”, Banks vitsaili sosiaalisessa mediassa.

Katso alta Tyra Banksin Twitter-päivitys uudesta aluevaltauksestaan. Jos se ei näy, pääset katsomaan päivityksen tästä. Onnea uudesta työstä, Banks!

Lähde: CNN

Lue myös: Tyra Banks, 42, sai poikavauvan - takana rankat lapsettomuushoidot

Lue myös: Huippumalli Tyra Banks paljasti vinkkinsä täydellisen selfien ottamiseen

Kilpailut

Uusimmat