Kuva: Mikko Räsänen

Redrama aloitti somepaaston: "Olen rauhallisempi ja päässäni on hiljaisempaa"

08.09.2016 12:45 - Senni Loikala

Kulunut vuosi on ollut itsetutkistelun aikaa räppärille. Hän kertoo rauhoittuneensa ja suhtautuvansa kriittisemmin turhiin menoihin.

Aaltoo-kappaleen torstaina julkaissut Redrama, eli oikealta nimeltään Lasse Mellber, 38, on aloittanut kevyen somepaaston. Tämä tarkoittaa, että hän tahtoo vähentää sosiaalisen median merkitystä elämässään.

- Olen tietoisesti pyrkinyt vähentämään somessa oloa. Olen yrittänyt väkisin, ettei se olisi ensimmäinen juttu herätessä ja viimeinen juttu ennen nukahtamista. Se on vaikeaa, Redrama tuumaa.

Vaikka sosiaalisessa mediassa on puolensa, liittyy siihen Redramasta myös joitakin itsekkäitä lähtökohtia.

- Somessa on se, että se lisää yhteyttä muihin; mutta on se myös omaan napaan tuijottamista.

Räppäri on jo huomannut, että pienempi päiväannos sosiaalista mediaa on kantanut hedelmää.

- Se on tehnyt todella hyvää. Olen huomannut olevani rauhallisempi ja päässä on hiljaisempaa niin sanotusti.

- Ajattelen kaikkea selvästi vähemmän, mikä on hyvä, koska minun ei pitäisi ajatella niin paljon. Monet sanovat, että ”ajattele” ja ”keskity”, mutta minä olen ruvennut kyseenalaistamaan molempia. Jos asioita miettii liikaa, on se myös vähän kuluttavaa.

Ylä- ja alamäet ovat arkea

Kulunut vuosi on ollut Redramalle osittain myös itsetutkiskelun aikaa. Nykyään raittiina viihtyvä räppäri on puhunut aiemmin julkisuudessa päihdeongelmasta ja veljensä kuolemasta.

- Minä olen käynyt ison pysähdyksen läpi ja siitä ruvennut rakentamaan itseäni ja elämääni kuntoon. Viimeisen vuoden ylä- ja alamäet ovat tuntuneet siltä, että ne ovat arkea, Redrama kertoo.

- Olen ehkä vähän rauhoittunut. En enää hötkyile niin paljon, vaan otan iisimmin ja mietin, ennen kuin teen asioita.

Nykyään Redrama jättää kissanristiäiset ja muut turhat menot väliin aiempaa varmemmin.

- Ihmisillä on nykyään sellainen asenne, että jos kalenteri on ihan täynnä, niin on hyvä meininki. Ei se välttämättä ole hyvä juttu, jos sen pystyy välttämään.

- Minä olen aika maaninen sitten, kun olen fiiliksissä johonkin juttuun. Yritän treenata, että se vähentyisi. Ei silti tarvitse ihan tasaista olla.

Kuuntele Redraman uusi single alta.

Lue myös: Redrama: Jos menestynyt laulaja väittää, ettei mopo ole lähtenyt käsistä, valehtelee

Lue myös: Miltä hiphop kuulostaa Egyptissä, Intiassa ja Taiwanissa? Musiikkivideolla räppäreitä maailmalta

Kilpailut

Uusimmat