Kuva: AOP

Kim Kardashian pohtii sijaissynnytystä: "Entä jos en rakastaisi lasta samoin?"

14.11.2016 11:30 - Elisa Jalasjoki

Tähti pohti viikonloppuna tosi-tv-sarjan jaksossa keinoja, joilla olisi valmis hankkimaan vielä kolmannen lapsen.

Tosi-tv-tähti Kim Kardashian, 36, pohti sunnuntaina julki tulleessa Keeping Up With the Kardashians -sarjan jaksossa kolmannen lapsen synnyttämistä. Ajatus tuntui pelottavan häntä, joten tämä keskusteli jakson aikana myös sijaissynnyttäjää käyttäneen naisen kanssa, pohtien kyseistä mahdollisuutta itsensä kohdalla. 

Jaksossa Kardashian lähti yhdessä äitinsä Kris Jennerin kanssa tapaamaan perheen tuttuja lääkäreitä, keskustellakseen näiden kanssa asiasta. Kardashianilla kerrotaan olleen jo aiempien raskauksiensa kohdalla ongelmia, muun muassa runsasta verenvuotoa. Lääkärin mukaan myös naisen ikä alkaa olla mahdollinen riski. 

Dr. Cane muun muassa totesi, ettei Kardashian voisi koskaan olla varma kolmannen lapsen odotuksen aiheuttamista riskeistä. Myös naisen toinen lääkäri, Dr. Wong, totesi, ettei sijaissynnyttäjän käyttö olisi Kardashianin tapauksessa huono idea. 

- Se ei ole järjetön idea. Jos tavoitteesi on kasvattaa perhettäsi yhä, kuten olet kertonut, tämä vaihtoehto kävisi mielestäni järkeen, lääkäri totesi. 

"Entä jos en rakasta heitä samalla tavoin?"

Myöhemmin jaksossa Kardashian lähti tapaamaan naista, joka oli sekä synnyttänyt oman lapsen, että myös käyttänyt sijaissynnyttäjää. Tähti avautui rehellisesti naiselle peloistaan. 

- Yhteys minun ja lapsieni välillä on valtavan suuri. Luulen, että pahin pelkoni on se, että jos käyttäisin sijaissynnyttäjää, rakastaisinko lasta enää samalla tavoin?, Kardashian selitti. 

Sijaissynnyttäjää käyttänyt nainen totesi Kardashianin pelon olevan turha. Hän muun muassa selitti, ettei ole päivääkään rakastanut sijaissynnytyksessä syntynyttä lastaan eri tavalla, kuin aiempaa lastaan. 

- Rakastat lastasi valtavasti raskaudesta huolimatta, sillä haluat hänet niin paljon osaksi omaa perhettäsi, nainen selitti. 

Kardashian ei jakson aikana päässyt päätökseen siitä, miten aikoo tulevaisuudessa toimia. Ei ole siis varmaa, aikovatko he hankkivat vielä kolmannen lapsen yhdessä miehensä Kanye Westin, kanssa. Jäämme siis odottamaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Lähde: People

Lue myös: Kourtney Kardashian, 37, näyttää upealta tuoreissa bikinikuvissa

Lue myös: Kim Kardashian elää edelleen pelossa - käy päivittäin terapiassa

Kilpailut

Uusimmat