Kuva: Splash

Ryan Goslingin muodokas sisko varasti huomion Oscar-gaalassa - katso kuvat kaunottaresta

27.02.2017 09:29 - Reija Saarinen

Ryan Goslingia ei nähty gaalassa vaimonsa kanssa.

Näyttelijäkomistus Ryan Gosling, 36, saapui Oscar-gaalaan mielenkiintoisen seuralaisen kanssa. Hänen käsipuolessaan ei nimittäin nähty vaimo Eva Mendesiä, vaan seuralaisena oli hänen oma siskonsa Mandi.

Muun muassa Twitterissä Mandin muodokas olemus on saanut hurjasti huomiota. Etenkin hänen asunsa avoin kaula-aukko sai päät kääntymään niin gaalassa kuin kotikatsomoissakin.

Kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta, kun sisko oli veljensä mukana kyseisessä gaalassa. Kymmenen vuotta sitten Gosling toi juhliin siskonsa lisäksi myös äitinsä. Kuva kyseisen vuoden gaalasta on myös nähtävillä alla.

Goslingin tähdittämä La La Land -musikaali oli odotetusti yksi illan voitokkaimmista. Muun muassa Emma Stone sai kyseisestä elokuvasta parhaan naispääosan -Oscarin. Elokuva joutui tämän lisäksi myös kohun keskelle, sillä se julistettiin parhaan elokuvan -voittajaksi, vaikka palkinto kuuluikin Moonlight-elokuvalle.

Aiheesta voit lukea lisää täältä.

Kilpailut

Uusimmat