Kuva: AOP

George Michaelin kuolinsyy selvisi

07.03.2017 15:52 - Senja Rapila

Kuolinsyytutkijat kertovat, että Careless Whisper -artisti menehtyi sydänsairauden aiheuttamaan sydänkohtaukseen.

Musiikkilegenda George Michael menehtyi viime joulukuussa selittämättömästi vain 53 vuoden iässä. Nyt kuolinsyytutkijat ovat kuitenkin kertoneet, että laulaja kärsi muun muassa sydänlihassairaudesta sekä rasvamaksasta.

Kerrotaan, että Michael kuoli sydänkohtaukseen luonnollisesti, eikä kuolinsyyn tutkintaa ole syytä jatkaa enää enempää. Tutkinta kesti yhteensä 10 viikkoa.

Kuoleman jälkeen huhuttiin, että Michaelilla olisi ollut heroiiniaddiktio, joka olisi johtanut Wham!-legendan kuolemaan. Huhut huumeongelmista kuopattiin kuitenkin nopeasti, vaikka lähipiirissä oltiin varmoja asiasta.

- On mielestäni uskomatonta, että hän eli näinkin pitkään, lähteet pohdiskelivat tuolloin The Daily Telegraph -lehdelle.

George Michael kuoli nukkuessaan kotonaan Oxfordshiressä, Englannissa 25. päivä joulukuuta. Hän oli kuollessaan vain 53-vuotias.

Kerroimme myös aiemmin siitä, kuinka edesmenneen pop-ikonin poikaystävä ei ollut perheen mukaan tervetullut menehtyneen poikaystävänsä hautajaisiin. Voit lukea siihen liittyvän artikkelin täältä.

Lähde: BBC

Lue myös: George Michael testamenttasi jättisumman lempisiskolleen

Kilpailut

Uusimmat