Kuva: AOP

30 Rock -tähti Alec Baldwin avautui rankasta nuoruudestaan: Otin yliannostuksen huumeita

03.04.2017 19:00 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Alec Baldwin on ollut kuivilla vuodesta 1985 saakka.

Muun muassa 30 Rock -sarjasta tuttu näyttelijä Alec Baldwin, 59, on kertonut tuoreessa haastattelusta rankasta nuoruudestaan.

Omien sanojensa mukaan huumeet värittivät hänen elämäänsä nuoruusvuosina ja johtivat lopulta myös yliannostukseen.

- Ajauduin tilanteeseen, jossa otin yliannostuksen huumeita. Olen pitänyt asian omana tietonani vuosien ajan. Olen kuitenkin onnellinen siitä, että pääsin kuiville niin nuorena, Baldwin toteaa.

Baldwin pääsi siis kiinni toisenlaiseen elämään ennen kuin täytti 30 vuotta. Sen jälkeen hän onkin onnistunut rakentamaan uran Hollywoodissa.

- Pääsin kuiville juuri, kun olin täyttämässä 27 vuotta. Sitä ennen elin kaksi vuotta elämää, jossa jokainen päivä oli täynnä huumeita ja alkoholia. Sisälläni oli todella, todella paljon tuskaa, hän kertoo.

Kuivilla Baldwin on ollut jo yli 30 vuotta, vuodesta 1985 saakka.

Lähde: NME

Kilpailut

Uusimmat