Kuva: AOP

Monella kuumalla julkkiksella on myös hyvännäköisiä sisaruksia - katso

23.06.2017 20:15 - Iiro Myllymäki

Hyvät geenit eivät rajoitu perheissä pelkkiin julkisuuden henkilöihin.

Monia julkisuuden henkilöitä ihastellaan heidän ulkonäkönsä vuoksi, mutta heidän sisaruksensa jäävät luonnollisesti vähemmälle huomiolle. Monet julkkisten sisarukset ovat kuitenkin vähintään yhtä hyvännäköisiä kuin kuuluisat perheenjäsenensä, joten hekin ansaitsevat oman siivunsa valokeilasta. Elite Daily -sivusto on nostanut esiin muutamia hyvillä geeneillä siunattuja sisaruksia.

Eddie ja Tom Redmayne

Eddie Redmayne on ansioitunut Hollywood-näyttelijä, jonka kauniit silmät ovat onnistuneet  valloittamaan ihmisiä jo monessa elokuvassa.

Eddie Redmayne (kuva: AOP)

Miehen veli Tom ei näytä hullummalta itsekään. Tom on näyttelemisen sijaan luonut uransa kiinteistönvälitysbisneksessä.

Zac ja Dylan Efron

Näyttelijä Zac Efronin pikkuveli Dylan on triathlonisti, joka silloin tällöin näkyy kuuluisan veljensä somepäivityksissä.

Gisele ja Patricia Bündchen

Gisele Bündchen on maailmankuulu huippumalli, ja hänen kaksossiskonsa Patricia on hänkin näyttävä ilmestys. Patricia työskentelee siskonsa managerina.

Miley ja Braison Cyrus

Laulaja Miley Cyrusin pikkuveli Braison on myöskin musiikillisesti lahjakas, mutta hän on tähän asti tullut tutummaksi mallinuransa kautta. Mies on nähty muun muassa Dolce & Gabbanan muotinäytöksessä.

Gigi, Bella ja Anwar Hadid

Gigi ja Bella Hadid ovat yksiä tämän hetken tunnetuimmista malleista. Perheen hyvät geenit ovat selkeästi nähtävissä myös naisten 17-vuotiaassa veljessä Anwarissa. Myös Anwar on malli, ja hänellä on melkein 1,5 miljoonaa seuraajaa Instagramissa.

(kuva: AOP)

Lue myös: Dolce & Gabbana suuttui Miley Cyrusille - kipakkoja kommentteja Instagramissa

Lähde: Elite Daily

Kilpailut

Uusimmat