Kuva: AOP

Rillit huurussa -tähden maatila paloi poroksi

28.06.2017 12:24 - Katariina Auvinen

Kalifornian metsäpalo vei mukanaan Leonardia Rillit huurussa -sarjassa näyttelevän Johnny Galeckin kodin.

Näyttelijä Johnny Galecki, 42, koki tragedian viime viikonloppuna, kun Kaliforniassa riehuva palo vei mukanaan Rillit Huurussa -sarjastat tutun näyttelijän kodin. Näyttelijä ei lähteiden mukaan itse ollut vaarassa, koska hän ei ollut paikan päällä. 

Galeckin omistama talo paloi asuinkelvottomaksi maaseudulla. Tuli ehti tuhota toisenkin kodin lähistöltä ennen kuin se saatiin aisoihin. Galecki on itse kommentoinut tilannetta TMZ -julkaisulle kertomalla, että hänen kaikki ajatuksensa ovat niiden ihmisten luona, jotka ovat myös menettäneet tai ollut vaarassa tulipalon takia. Hän sanoo, että maaseudulla asuminen on kuitenkin riskin arvoista.

Tuli on ennenkin riehunut alueella tuhoten tieltään maatiloja ja asuntoja. Galecki valaakin uskoa ihmisiin sanomalla, että hän tietää uudelleenrakentamiseen menevän aikaa, mutta se on tehty ennenkin ja tullaan tekemään tulevaisuudessakin. 

Yli 250 ihmistä on evakuoitu tähän mennessä tulen tieltä. Galecki kertoo palaavansa maatilalleen sen jälkeen, kun tuli on saatu täysin hallintaan joka puolelta.

Lue myös: Rillit huurussa -sarjan nörtti onkin oikeasti superkomistus - katso

Lähde: LADbible 

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat