Kuva: AOP

Facebookin perustaja teurastaa itse kaiken syömänsä lihan

13.07.2017 20:15 - Katariina Auvinen

Mark Zuckerberg kertoi sivustollaan, että hänelle on tärkeä asia tietää mistä ruoka tulee.

Facebookin perustaja Mark Zuckerberg kirjoitti pitkän kirjoituksen Facebookissa silmiä avaavasta kokemuksesta, jonka jälkeen hän päätti siirtyä vain itse teurastamansa lihan syömiseen. Hänen mukaansa vuosia sitten eräissä firman juhlissa oli paistettu kokonainen possu. 

"Eräs henkilö tuli paistamisen ja syömisen jälkeen sanomaan minulle, että possu oli herkullista, mutta hän ei olisi halunnut nähdä kokonaista sikaa." 

Zuckerberg selventää, että hänelle on tärkeää tietää mistä ruokaa tulee ja olla siitä kiitollinen. Perustaja aiheutti pienoisen kohun jo vuonna 2011, kun hän julkaisi Facebookissa tappaneensa juuri sian ja vuohen. Zuckerberg on toteuttanut tätä ideologiaansa jo kuusi vuotta. Se on saanut ristiriitaisia kommentteja niin puolesta kuin vastaankin. 

Jotkut väittävät perustajaa tekopyhäksi, mutta toiset ovat olleet erittäin kannustavia Zuckerbergin päätöstä kohtaan kertoen asian olevan tärkeä, koska ihmiset etääntyvät varsinkin Yhdysvalloissa entistä enemmän ruuan alkuperästä. 

Lue myös: Kanye West kinusi rahaa Facebookin perustajalta - ei miettinyt toteutusta loppuun asti

Lähde: Huffington Post 

Kilpailut

Uusimmat