Kuva: AOP

Justin Bieber avoimena: "Olen antanut katkeruuden, mustasukkaisuuden ja pelon ohjata elämääni"

03.08.2017 13:00 - Senja Rapila

23-vuotias artisti päätti maailmankiertueensa yllättäen reilu viikko sitten.

Justin Bieberin, 23, maailmankiertueen lopettaminen on ollut keskustelunaihe, joka on puhuttanut viimeisen viikon aikana. Jotkut ovat väittäneet jopa, että Bieber lopetti kiertueensa keskittyäkseen uskoonsa ja perustaakseen kirkon. Artisti kommentoi myös kiertueen lopettamista lyhyesti TMZ-julkaisulle.

Nyt Bieber on avautunut kiertueensa lopettamisesta ja muista omalla tunnolla olevista asioistaan omalla Instagram-tilillään. Hän kertoo julkaisussaan, että häpeää menneisyydessä tehtyjä virheitä. Lisäksi hän kertoo, että parisuhteet ja epävarmuudet ovat ajaneet nuoren artistin ajoittain loukkuun.

"Olen niin kiitollinen siitä, että olen saanut jakaa tämän matkan teidän kanssanne. Olen kiitollinen kiertueista, mutta eniten kiitollinen olen siitä, että saan matkata tämän elämän läpi teidän kanssanne. Opettelu ja kasvaminen ei ole aina ollut helppoa, mutta tieto siitä etten ole yksin, on auttanut minua. Olen antanut epävarmuuksieni tulla tielleni ajoittain, antanut rikkinäisten parisuhteiden vaikuttaa käytökseeni muita kohtaan. Olen antanut katkeruuden, mustasukkaisuuden ja pelon ohjata elämääni", Bieber kirjoittaa julkaisussaan.

"Olen tietoinen siitä, etten tule koskaan olemaan täydellinen ja tulen jatkossakin tekemään virheitä, mutta en anna menneiden virheiden määrittää tulevaisuuttani. Aion kuitenkin hävetä virheitäni. Haluan olla mies, joka oppii niistä ja kasvaa ihmisenä."

Voit lukea koko päivityksen alapuolelta.

Lue myös: Bieberin konserttien peruminen vei työt sadoilta - ylimielinen vastaus toimittajan kysymykseen

Kilpailut

Uusimmat