Kuva: AOP

Uma Thurman viettää aikaa on/off-suhteensa kanssa - kumoaa itse romanssihuhut

24.08.2017 10:45 - Katariina Auvinen

Näyttelijä on yhdistetty entiseen mieheensä Andre Balazsiin.

Muun muassa Kill Bill -toimintaelokuvista tuttu näyttelijä Uma Thurman, 47, on yhdistetty entiseen mieheensä, Andre Balazsiin, 60. Pariskunta on viettänyt useasti aikaa yhdessä, mutta nyt Thurman on katkaissut huhuilta siivet. Hänen mukaansa parin välillä ei ole enää romanttisia tunteita toisia kohtaan. 

Thurman on asunut tämän kesän kolmen lapsensa kanssa bisnesmiehen omistamassa lomakohteessa. Thurmanilla ja Balazsilla on ennenkin ollut on/off-suhde, jonka takia huhut parin seurustelusta ovat osin roihahtaneet. Thurman seurusteli miehen kanssa kolme vuotta ja he ilmoittivat erostaan ensimmäisen kerran vuonna 2007.

He päättivät palata takaisin yhteen kahdeksan vuotta myöhemmin, 2015. He päättivät suhteensa viime vuonna. Lähipiirin mukaan pari halusi aloittaa seurustelun puhtaalta pöydältä, mutta se ei onnistunut. Thurmanilla oli menossa ilkeä huoltajuuskiista lastensa isän, Arpad Bussonin, kanssa. 

Lähteen mukaan Thurman ja Balazs rakastavat toisiaan, mutta haluavat antaa huoltajuuskiistan nostattaman pölyn laskeutua, ennen vakavaa parisuhdetta. 

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

Lue myös: "Virheetön" Uma Thurman, 47, saapui punaiselle matolle uskomattoman kauniina - illan paras pukeutuja

Lähde: Daily Mail 

Kilpailut

Uusimmat