Kuva: AOP

Veri lensi Jere Karalahden varpajaisissa: Parhaan kaverin korva repesi irti!

06.10.2017 00:00 - Anna Hopi

Tuoreessa elämäkerrassa entinen jääkiekkoilija paljastaa lähteneensä bilettämään heti esikoistyttärensä syntymän jälkeen.

SM-liigassa ja NHL:ssä uran tehnyt entinen jääkiekkoilija Jere Karalahti avautuu suorasukaiseen tyyliinsä tänään julkaistavassa Jere-elämäkerrassa huume- ja alkoholisekoiluistaan, joita kesti 16 vuotta uran alusta sen loppuun asti. Mies kertoo, että kun  Susanna-vaimo oli synnytyslaitoksella ponnistamassa maailmaan hänen esikoistytärtään Ronjaa, kiekkosankari itse keikkui umpihumalassa urheilijakollegansa häissä.

Karalahti ajoi taksilla kätilöopistolle ja liikuttui saadessaan pienen tyttövauvan syliinsä. Kun Susanna-vaimo toipui kätilöopistolla synnytyksestä, Jere Karalahti alkoi soitella vielä saman vuorokauden aikana ystäviään läpi kunnon varpajaisia varten. 

"Sain varattua parhaimmille pelikavereilleni ja lapsuudenystävälleni risteilyn vielä samalle illalle. Meno oli tapojemme mukaan kuin villissä lännessä." Karalahti muistelee.

Biletys jatkui maissa. Kun Helsingin Malmilla sijaitsevan ravintola Tillikan ovimies ei päästänyt seuruetta sisään, ravintolan edustalla syttyi suukopua.

"Yhtäkkiä kadulta kuuluu hirveä huuto, ja näemme, että joku porukka potkii maassa makaavaa Jukkaa. Juoksemme hätiin ja panemme rähinän päälle. Tilanne alkaa rauhoittua, mutta joukkion kovapäisin sekopää käy uudelleen Pötsin kimppuun. Joo nuorena tappelutaidoistaan tunnettu Pötsi jakaa iskuja minkä ehtii, ja yhtäkkiä kuin salamaniskusta koko porukka lähtee juoksemaan karkuun. Vesisateessa seisova Pötsi on voimiensa tunnossa ja puhisee rinta rottingilla olevansa voittamaton."

Tillikan portsari lähestyy joukkoa käsipyyhkeiden kanssa, ja silloin huomataan, ettei kaikki olekaan kunnossa.

"Pötsi katsoo suu auki, kun ovimies työntää paperinipun hänen kaulalleen. Paperit värjäytyivät hetkessä punaiseksi. Vasta nyt Pötsikin tajuaa, että kaikki ei ole kunnossa. Joku äskeisistä piripäistä röi rikkoutuneella pullolla Pötsiä korvaan, ja verta valuu nyt valtoimenaan. Korva roikkuu puoliksi irti"

Karalahden ystävällä on kuitenkin onnea matkassa. Isku ei ole osunut kaulavaltimoon, ja leikkauksella korva voitiin pelastaa.

"Meillä oli tuuria matkassa", myöntää Jere Karalahti kirjassa.

Aki Linnanahde työsti Jere-elämäkertaa pitkään Karalahden kanssa. (kuva: AOP)

Lue myös: Nanna ja Jere Karalahti hymyilevät säteilevästi yhteiskuvassa - treeni teki hyvää!

Lue myös: Jere Karalahti MTV:lle elämäkerrastaan: "En tiedä onko yhteiskunta valmis siihen"

Lue myös: Nanna ja Jere Karalahti eroavat: "Asiaan ei liity draamaa"

Lue myös: IS: Jere Karalahden ulosottorekisteri paljastaa: Jättivelat exille maksettu!

Kilpailut

Uusimmat