Kuva: AOP

14-vuotias näyttelijä jätti agenttinsa ahdistelusyytteiden vuoksi - fanit ylistävät päätöstä

23.10.2017 17:05 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Finn Wolfhardin päätös on otettu julkisuudessa ilolla vastaan.

Finn Wolfhard, 14, tunnetaan parhaiten Stranger Things -sarjasta, jossa hänet nähdään Mike Wheelerin roolissa. Lahjakas nuorimies on kuitenkin noussut nyt lehtien palstoille aivan muusta syystä kuin siitä, että kyseisen sarjan toinen tuotantokausi starttaa piakkoin.

Uniladin mukaan Wolfhard on irtisanonut sopimuksen agenttinsa kanssa kuullessaan erilaisista ahdistelusyytöksistä. Lähteiden mukaan päätös on syntynyt pelkästään esiin nousseiden syytösten vuoksi.

Teininäyttelijän päätöstä ylistetäänkin sosiaalisessa mediassa. Monien mielestä hän on todellinen roolimalli kaiken ikäisille ihmisille.

Ainakin kaksi miesnäyttelijää on syyttänyt kyseistä agenttia ahdistelusta. Heidän mukaansa teot ovat tapahtuneet heidän ollessaan lapsia ja uransa alussa.

"Hän tarttui minuun yllättäen ja laittoi kätensä housujeni sisään", toinen miehistä muun muassa on kertonut.

Aihe on ollut viime aikoina runsaasti esillä, sillä #metoo-kampanja on nostanut monen naisen ja miehen tarinoita ahdistelusta julkisuuteen. Kyseinen kampanja on ollut hyvin näkyvä myös Suomessa, ja monet näyttelijät ovat kertonee kokemastaan häirinnästä hyvinkin avoimesti.

Lue myös: #MeToo -kampanja herätti miehet sosiaalisessa mediassa: "Olen tehnyt asioita, mitä häpeän"

Lue myös: Suomalaisartisti häpeää aiempaa käytöstään naisia kohtaan: "Suhtautumiseni oli täysin kieroutunut"

Lähde: Unilad

Kilpailut

Uusimmat