Kuva: AOP

Justin Bieberin ja Selena Gomezin läheiset välit puhuttavat - lähipiiri pelkää pahinta

31.10.2017 09:07 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Bieber yrittää vakuuttaa Gomezin perheen siitä, että hän on muuttunut mies.

Tuoreiden tietojen mukaan Selena Gomez, 25, on eronnut The Weekndistä 10 kuukauden seurustelun jälkeen. Tieto ei sinällään tullut yllätyksenä, sillä viime päivinä Gomez on nähty tiiviissä tunnelmissa entisen rakkaansa, Justin Bieberin, 23, kanssa.

Cosmopolitanin mukaan Bieber yrittääkin kaikin keinoin osoittaa Gomezille olevansa muuttunut mies. Gomezin perhe sen sijaan ei ole iloinen kyseisestä suhdekuviosta.

- Selenan perhe ei ole innoissaan siitä, että he viettävät aikaa yhdessä. He ovat varmoja siitä, että Justin aiheuttaa Selenalle paljon tuskaa. Justin sen sijaan toivoo, että voi vakuuttaa heidät siitä, että hän on muuttunut mies, lähde kertoo.

Lähipiirin mukaan Bieber todella on muuttunut paljon, etenkin muutaman viimeisen vuoden aikana.

- Hän on muuttunut todella paljon. Hän on kuin eri ihminen. Heillä on paljon keskusteltavaa ja he viihtyvät todella hyvin yhdessä, lähde kertoo.

Bieber ja Gomez erosivat vuonna 2014 neljän vuoden seurustelun jälkeen.

Lue myös: Kyyhkyläiset yhdessä aamupalalla - Justin Bieber ja Selena Gomez viihtyvät toistensa seurassa

Lähde: Cosmopolitan

Kilpailut

Uusimmat