Kuva: Senja Rapila

Yleisö äänesti Antti Tuiskun parhaimmat kappaleet - katso top 10

05.12.2017 18:30 - Katariina Auvinen

Sijoitukset paljastettiin tähdelle suorassa lähetyksessä

Suomen yksi kovimmista miesartisteista, Antti Tuisku, 32, kävi radiokanava KISSin Jenni Haapalan ja Jani Jääskeläisen haastateltavana. Haastattelun aikana tähdelle paljastettiin, mitkä kymmenen Tuiskun biisiä yleisö oli äänestänyt parhaimmiksi. 

Yllätyksiä tuli ainakin listan kärkipäässä, jonne Tuisku arveli muun muassa kappaleet, Mä Hiihdän ja Ota kuva. Nämä eivät kuitenkaan sijoittuneet, mutta Jääskeläisen mukaan äänestys oli tiukka. Ykköspaikka löytyi helposti, mutta muiden kappaleiden sijoitukset vaihtelivat vielä viimeisiin hetkiin saakka. 

Kymmenen parhaan joukkoon mahtui kuitenkin Tuiskun monta lempikappaletta. Suurin osa kappaleista oli Tuiskun uudempaa tuotantoa, mutta Hyökyaalto ja Tyhjä huone olivat vanhemmilta levyiltä. 

- Blaablaa (en kuule sanaakaan) -kappale on yksi ehdottomista voimabiiseistäni. Ihanaa, että se löytyi listalta, vaikka se ei ole ollut sinkkujulkaisu, Tuisku kommentoi. 

- Kakkosena listalta löytyvä Hyökyaalto on taas jo niin ikivihreä kappale, että keikoilta tulee heti palautetta, jos sitä ei ole kuultu, Antti Tuisku sanoo. 

Katso top 10 alta. 

1. Keinutaan 
2. Hyökyaalto
3. Rahan takii
4. Peto on irti 
5. Hanuri 
6. Tyhjä huone
7. Pyydä multa anteeks kunnolla
8. Blaablaa (En kuule sanaakaan) 
9. En kommentoi 
10. Aamukuuteen

Lue myös: Antti Tuisku jää ensi kesän jälkeen tauolle - "On aika pistää pillit pussiin" 

KISS ja Voice.fi kuuluvat molemmat osana Bauer Mediaan. 

Kilpailut

Uusimmat