Kuva: Senja Rapila

Neljä Ruusua -solistin taidot eivät riittäneet omaan biisiin karaokepelissä: 'Olin pelin mukaan surkea'

21.12.2017 18:15 - Senja Rapila

SingStar-karaokepeli on tuttu Ilkka Alangolle, joka myöntää hävinneensä pojalleen, kun he lauloivat Juppihippipunkkarin.

Suomalaisten suosikkibändi Neljä Ruusua täytti tänä vuonna 35 vuotta. Laulaja Ilkka Alanko oli mukana perustamassa suomirockin yhtä kulmakivibändiä vuonna 1982. Vaikka yhtyeellä on jo ikää, löytyy yleisöstä tänä päivänä myös nuorempaa sukupolvea.

- Keikoilla huomaa, että siellä on parikymppisiä hillumassa. Se aina ilahduttaa, Alanko kertoo Voice.fi:n haastattelussa.

- Kun nuorempikin posse arvostaa ja diggailee biisejä, se on aina mukavaa. Sekä vanhat että uudet biisit tuntuu putoavan heihin.

Yhtyeellä onkin monia klassikkokappaleita, jotka uppoavat myös nuorempiin sukupolviin. Näihin kuuluu muun muassa Juppihippipunkkari, Sähkökitara sekä Valuva taivas. Muun muassa SingStar-karaokepeli on voinut olla yksi tekijä, joka on tuonut yhtyeen kappaleita nuorisolle tutuksi.

Alanko kertoo laulaneensa Juppihippipunkkari-kappaletta joskus poikansa kanssa. Lopputulos oli murskatappio.

- Hävisin pojalleni siinä, se sai enemmän pisteitä kuin minä. Olin joku aika surkea tai jotain sellaista sen pelin mukaan, Alanko nauraa.

"Onhan se aika uskomatonta, että vanhat biisit soi radiossa vieläkin"

Klassikkobiisien suosio jaksaa kerta toisensa jälkeen yllättää suomalaismuusikon.

- Kun nykypäivänä näitä vanhoja biisejä kuulee - kuten Haloo-levyn biisejä - radiosta, sitä miettii, että hetkinen. Tämähän on jo 25 vuotta vanha biisi, että ei ole totta. Onhan se aika uskomatonta, että ne soi vieläkin.

- Voihan se olla niinkin, että sitten kun itse kuolee pois, niin biisit jäävät soimaan, mikäs olisi sen hienompaa.

Alanko uskoo viimeisimmältä albumilta löytyvän Sininen sunnuntai -kappaleen olevan klassikkoainesta, jonka suosio kantaa vuosien päähän. 

Mikä on kappale, mistä Alanko haluaisi bändin tai itsensä muistettavan, sitten kun hän kuolee tai bändi hajoaa lopullisesti ja sukupolvet vaihtuu?

- Toivon että mahdollisimman moni biisi jäisi elämään. Tämä on ollut kuitenkin minun ja meidän elämäntyö, ollaan pikkupojista asti tätä tehty. Kukaan meistä ei ole oikein mitään muuta tehnyt, mikä on aika harvinaista, sillä yleensä jengi käy päivätöissä, Alanko pohtii.

- Meidän jäbät sinnittelee, eikä jostain syystä käy. Toivoisin, että olisi mahdollisimman paljon kappaleita jäisi muistoihin. En osaa yhtä nimetä.

Lue myös: Uniongelmista kärsivä Ilkka Alanko: "Pullo punaviiniä antaa parhaan unen"

Lue myös: Ilkka Alanko: "Isyys toi mukanaan tunteiden vuoristoradan"

Kilpailut

Uusimmat