Kuva: YouTube

Rakastetut piirroshahmot ovat kokeneet hurjia muodonmuutoksia vuosien varrella - katso ja vertaa!

03.01.2018 20:15 - Henna Koste

Simpsonit ovat hioutuneet ensiesiintymisensä jälkeen.

Rakastetuimmilla piirrossarjoilla on pitkä historia. Vaikka muistamme suosikkihahmomme vahvasti tietyn näköisinä, ovat he taipaleensa alkupäässä saattaneet näyttää hyvinkin erilaisilta. TheThings teki koosteen siitä, kuinka animaatiot ovat muuttuneet vuosien saatossa.

Looney Tunes on sarja, jonka tietävät kaikenikäiset. Sarja sai alkunsa vuonna 1930, mustavalkoisena tietenkin. Väiski Vemmelsääri, Repe Sorsa ja Kelju K. Kojootti ovat kaikki tulleet meille tutuksi Looney Tunesin myötä. 40-luvulla sarja sai värit. Iloksemme suosikkipiirretty on pyörinyt päivitettynä versiona televioissamme myös 2000-luvulla.

Ennen

(kuva: YouTube)

Nyt

(kuva: YouTube)

Simpsonit esiintyivät ensimmäistä kertaa Tracey Ullman Show'ssa vuonna 1987. Hahmot tunnistaa kyllä samaksi perheeksi, mutta piirrustustyyli oli mutkattomampi. Simpsonien suosio kasvoi The Tracey Ullman Show'ssa näytettyjen lyhyiden pätkien myötä ja pian he saivat jo oman sarjansa. Simpsonit valloittivat tv-ruudut vuonna 1989. Suomessa keltaiset hahmot tulivat olohuoneisiimme paria vuotta myöhemmin ja veivät sydämemme mennessään.

Ennen

(kuva: YouTube)

Nyt

(kuva: YouTube)

Katso video alta.

Lue myös: Äiti bongasi rivon piirroksen lasten animaatiosta - Netflix veti jakson pois jakelusta

Lähde: TheThings

Kilpailut

Uusimmat