Kuva: Senja Rapila

Hymy herkässä pienestä pitäen! Saara Aalto julkaisi lapsuuskuvan ja paljasti lisää UMK-kilpailusta

29.01.2018 17:15 - Henna Koste

Saara Aalto fiilistelee jo Euroviisuja. Tähti on aina rakastanut kyseistä laulukilpailua.

Laulaja Saara Aalto, 30, nousi kaikkien suomalaisten tietoisuuteen osallistuttuaan Britannian The X Factor -kilpailuun, jossa hän sijoittui toiseksi. Syksyllä Uuden Musiikin Kilpailun 2018 tiedotustilaisuudessa paljastettiin jymy-yllätys, kun Saara Aallon ilmoitettiin olevan Suomen seuraava euroviisuedustaja. Uudistuneeseen kaavaan kuului se, että Aalto esittää kolme kappaletta, joista yleisö ja raati äänestävät Suomen edustuskappaleen.

Nainen julkaisi lnstagram-tilillään suloisen lapsuuskuvan. Hymy on ollut tähdellä herkässä jo lapsena.

"Lapsuuden haaveeni on aina ollut esiintyä Euroviisuissa. Nyt olen innoissani saadessani kertoa, että saan esiintyä yhden  lapsuuden sankarini kanssa. UMK-vieras paljastetaan tiistaina", Aalto kirjoittaa kuvatekstissä.

Lue myös: X Factorin voittanut Matt Terry ja Saara Aalto ystävystyivät kilpailussa - "Tuimme toisiamme"

Kilpailut

Uusimmat