Kuva: Youtube

James Bond -asiantuntija MTV:lle: "Bond on maailman kuuluisin psykopaatti"

10.02.2018 15:15 - Iiro Myllymäki

Psykopaateista kirjan kirjoittaneen Thomas Eriksonin mielestä James Bond on osoitus siitä, miten psykopaattisia ominaisuuksia voi hyödyntää.

Tuoreen Psykopaatit ympärilläni -kirjan kirjoittanut tutkija Thomas Erikson tuntee ihmisten psykopaattiset piirteet läpikotaisin. Kuka hänen mielestään sitten on maailman kaikista tunnetuin psykopaatti? Vastaus kysymykseen saattaa yllättää.

Erikson sanoo MTV:n haastattelussa, että hänen mielestään maailman kuuluisin psykopaatti on kirjoista ja elokuvista tuttu fiktiivinen hahmo James Bond. Salainen agentti kykenee tappamaan ihmisiä kylmäverisesti ja on myös taitava manipuloija.

- Hän tappaa ihmisiä, hän valehtelee ja manipuloi kaikkia. Hän on hyvin kevytkenkäinen. Hän on myös charmikas ja älykäs. Hän tekee mitä tahansa. Hän ottaa epätavallisia riskejä, Erikson luonnehtii.

Miten näin psykopaattinen hahmo voi kuitenkin olla niin valtavan suosittu? Eriksonin mukaan kyse on siitä, että Bond on "hyvien puolella", eli meidän puolellamme. Jos hän olisi samoine ominaisuuksineen vihollisen puolella, olisi käsityksemme hahmosta hyvin toisenlainen.

Erikson sanoo, että Bondille on paljon hyötyä psykopaattisista ominaisuuksistaan. Tämä on vain yksi esimerkki siitä, että psykopaatin ominaisuuksia voi hyödyntää. Kääntöpuolena tosin on se, että psykopaatit harvoin tekevät niin kuin heidän käsketään tehdä. Näin ollen työelämässä psykopaattisuudesta saattaa olla enemmän haittaa kuin hyötyä.

Voit katsoa Eriksonin koko haastattelun alta:

Lue myös: Matt Damon lataa: "James Bond on naistenvihaaja"

Kilpailut

Uusimmat