Kuva: YouTube

Minna Haapkylä IL:ssä: Louhimies uteli seksihistoriani, halusi tietää miten minuun on tunkeuduttu

22.03.2018 14:00 - Senja Rapila

Haapkylä kertoo, että Louhimies kyseli häneltä muun muassa sitä, mitä hänen poikaystävänsä ovat hänelle tehneet, mitkä asiat tuntuvat hyvältä ja mihin kaikkialle häntä on koskettu.

Suomalaisnäyttelijä Minna Haapkylä, 44, tähditti vuonna 2002 Kuutamolla-elokuvaa, jonka ohjasi suomalainen elokuvaohjaaja Aku Louhimies. Useat suomalaisnäyttelijät ovat tällä viikolla syyttäneet Louhimiestä nöyryyttämisestä, seksuaalisista ehdotteluista ja epäasiallisesta käytöksestä. Nyt myös Haapkylä halusi kertoa oman kokemuksensa Iltalehden haastattelussa.

Haapkylä kertoo Iltalehdelle, että Louhimies kyseli elokuvan kuvauksissa todella epäasiallisia kysymyksiä näyttelijältä.

- Aku haluaa tietää näyttelijöistään kaiken pystyäkseen saavuttamaan sen luottamuksen, jota hän kokee tarvitsevansa. Mutta mun mielestä ne asiat, joita Aku kyseli, olivat täysin tarpeettomia meidän yhteistyön kannalta. Hän kyseli aika tarkasti mun koko seksuaalihistoriasta, hän halusi tietää hyvin tarkasti mun ensimmäisistä poikaystävistä, mitä kaikkea he ovat tehneet, mikä tuntui hyvältä, kuinka hyvältä, millä tavalla hyvältä, mihin kaikkialle mua on koskettu, millä asioilla, esineillä, millä tavalla muhun on tunkeuduttu, Haapkylä kertoi Iltalehden erikoistoimittajalle.

Haapkylä ei halunnut kertoa itsestään näitä henkilökohtaisia tietoja ohjaajalle, vaan ratkaisuksi kehitti itselleen "sivupersoonan". Iltalehti kertoo, että näyttelijä lainasi kokemuksia hakkaavasta poikaystävästä ja hikisestä seksistä takapenkillä ystäviltään. Osan näistä "kokemuksista" hän keksi itse.

- Me luotiin tällainen kieli, joka oli ainoastaan mun tiedossa, että se on kuvitteellinen ja Aku pääsi ohjaamaan mua niiden (kokemusten) kautta. Hän kävi supattamassa ennen ottoja korvaan, että muistele sitä hetkeä, kun sun poikaystävä löi ensimmäisen kerran, miltä tuntui sen jälkeen, Haapkylä kertoo Iltalehdelle.

Iltalehti onnistui saamaan myös Louhimiehen kommentit Haapkylän kertomiin asioihin pitkän metsästyksen jälkeen.

"Minna Haapkylän kuvailemista tapahtumista on lähes 20 vuotta aikaa. Minun muistikuvani tapahtumista on hyvin erilainen. Tällaisilla yksityisasioilla ei kuitenkaan pitäisi ole mitään tekemistä elokuvaohjaamisen kanssa. Työympäristön pitäisi aina olla kaikille turvallinen. Näyttelijä jakaa itsestään sen mitä haluaa, ja mikä itseltä tuntuu hyvältä", Louhimies kommentoi Iltalehdelle sähköpostitse.

Lähde: Iltalehti

Lue myös: Outi Mäenpää pelkää Louhimies-keskustelun menevän väärille raiteille: Uhrit eivät ole ruikuttajia

Lue myös: Mitä ihmettä, Aku Louhimies palkitaan gaalassa, jossa vastustetaan vallan väärinkäyttöä?

Kilpailut

Uusimmat