Kuva: Getty Images

Justin Timberlake yllätti fanin ikimuistoisesti – Auttoi raskausuutisen paljastuksessa kesken keikan!

08.04.2018 10:15 - Emmi Moilanen

Poptähti havaitsi yleisön joukosta kyltin, jossa pyydettiin apua vauvauutisen paljastamisessa. Ikimuistoinen tilanne taltioitui myös videolle.

Poptähti Justin Timberlake, 37, keskeytti aiemmin tällä viikolla Detroitin keikkansa hetkeksi ja järjesti faneilleen uskomattoman yllätyksen. Hetki oli erityisen merkityksellinen naiselle nimeltä Darcell Baxtresser, joka piteli Timberlaken keikan aikana ylhäällä kylttiä, jossa luki koskettava sanoma poptähdelle.

”Auttaisitko minua kertomaan raskaudestani perheelleni?” Baxtresser kirjoitti.

Kyltti kiinnitti Timberlaken huomion ja mies totesi yleisölleen, että hänen on keskeytettävä konsertti hetkeksi.

- Vauva Baxtresser saapuu maailmaan marraskuun ensimmäinen päivä, 2018, laulaja ilmoitti Baxtresserin ilouutisen täydelle konserttiareenalle.

Timberlake innostui jopa vitsailemaan ja antoi tulevalle lapselle lempinimen Vauva Bax.

Tuleva äiti kertoi The Blastille, että ennen konserttia järjestyksenvalvoja oli todennut hänelle, ettei keikan aikana sallita minkäänlaisia kylttejä.

- Hän kirjaimellisesti otti sen kädestäni ja olin ihan, että ei, älä kiltti, Baxtresser muistelee The Blastille.

Nainen sai lopulta pitää kylttinsä ja kuljetti sen varmuuden vuoksi paitansa alla konserttisaliin – ja se kannatti. The Blastin mukaan Baxtresserin perhe ei ollut Timberlaken keikalla mukana. Nainen kuitenkin lähetti videon tapahtuneesta heille välittömästi konsertin jälkeen ja perhe on tulevasta lapsesta hyvin innoissaan.

Katso alta video, jossa Timberlake paljastaa Baxtresserin raskausuutisen.

Lue myös: Jessica Biel ja Justin Timberlake sädehtivät Golden Globe -gaalassa - katso

Lue myös: Justin Timberlake ja Jessica Biel aloittivat seksivalistuksen kaksivuotiaalle pojalleen

Lähde: The Blast

Kilpailut

Uusimmat