Kuva: Getty Images

Stranger Things -faneille hyviä uutisia - sarja jatkuu pidempään kuin on kuviteltu

24.04.2018 09:15 - Katariina Auvinen

Kolmannen kauden kuvaukset aloitettiin.

Scifi-sarjan, Stanger Thingsin, faneja hemmotellaan, koska kolmannen kauden kuvaukset ovat virallisesti alkaneet. Ohjaaja ja tuottaja Shawn Levy vahvisti asian UNILAD-julkaisun mukaan. 

- Käsikirjoitusta on valmiina saman verran kuin edellisen kauden kuvausten alkaessa. Loput kirjoitamme sitä mukaa, kun kuvaukset etenevät. 

Valitettavasti juonipaljastuksia Levy ei suostunut antamaan, mutta mukana ovat samat tutut hahmot, mutta myös uusia henkilöitä. Tuottaja paljastaa, että jopa viidennestä kaudesta on puhuttu, mutta sen kuvauksia ei ole vielä lyöty lukkoon. 

Kolmas kausi alkaa mitä todennäköisimmin aikaisintaan tämän vuoden lopulla tai ensi vuoden alussa. Tulevalla kaudella on yhdeksän jaksoa. 

Sarja on Dufferin veljesten luoma scifiä ja kauhua yhdistelevä sarja. Se on julkaistu Netflixissä, josta se pomppasi suosioon. Sarja sijoittuu kuvitteelliseen Hawkingsin kaupunkiin, jossa alkaa tapahtumaan kummia asioita. Ensimmäinen tuotantokausi julkaisiin vuonna 2016. 

Sarja on ollut ehdolla muun muassa kahden Golden Globe -palkinnon saajaksi. 

Lue myös: Kukaan ei saapunut pojan syntymäpäiville - tuki tuli yllättävältä taholta

Lähde: UNILAD

Kilpailut

Uusimmat