Kuva: Senja Rapila

Eero Ritala rakkaimmasta hetkestä äitinsä kanssa: "Minua ei hävettänyt ikinä"

13.05.2018 11:15 - Katariina Auvinen

Ritala muistelee sieniretkiään hänen rehtori-äitinsä kanssa.

Äitienpäivää vietetään perinteisesti toukokuun toisena sunnuntaina. Tänä vuonna äitejä juhlistetaan sunnuntaina 13. toukokuuta. Jussi-palkitun näyttelijä, Eero Ritalan, 35, ei tarvinnut kauan miettiä rakkaimpia hetkiä oman äitinsä kanssa. 

- Yhteiset sieniretket. Muistan, että kävimme vielä äidin kanssa sieniretkellä, kun olin yläasteella ja lukiossa. Ostimme pienet pussit irtokarkkia, ja sen jälkeen lähdimme sienimetsälle, Ritala kertoo. 

Ritala ei muista, että häntä olisi teini-ikäisenä missään vaiheessa hävettänyt liikkua äitinsä kanssa sienimetsällä. 

- Mietin jossain vaiheessa, että tunsinko mitään sellaista, mutta ei minua kyllä hävettänyt ikinä olla sienimetsällä teini-ikäisenä. Tunnistan kyllä aika hyvin sienet. Se tunne on kyllä mahtava, kun kaadat itse kerätyt suppilovahverot pannulle, Ritala maalailee. 

Vegaanius on tullut jäädäkseen 

Kaksi vuotta sitten Ritala päätti lopettaa muun muassa lihan ja maitotuotteiden kuluttamisen. Kamelin selän katkaisi dokumentti, jossa kerrottiin siitä, kuinka paljon lihansyönti ja maitotuotteiden tuottaminen rasittaa ympäristöä. 

- Katsoin dokumentin ollessani lomalla, joten pääsin pohtimaan ja tutustumaan vegaaniruokavalioon, eikä lihan syömisen lopettaminen tuntunut vaikealta. Olen aina viihtynyt keittiön puolella ja tykkään tehdä ruokaa, hän kertoo. 

Miehen lantiolta karisi kasvisruokavalion aloittamisen myötä 15 kiloa. 

- Nykyisin on paljon myös otettu huomioon kasvisruokavalio, jopa valmisruokia valmistetaan vegaanisiksi. Oma tämän hetkinen suosikki on omatekemäni teriaki-kastike. Se on helppo ja nopea. Sekoitettuna vaikkapa parsakaaliin, riisiin ja muihin kasviksiin, ei ole tietoa paremmasta, hän mainitsee.

Jos Ritala ei olisi näyttelijä, hän olisi seurannut äitinsä jalanjälkiä koulumaailmaan. (kuva: Senja Rapila)

Jos en olisi näyttelijä, olisin..

Ritalan oma äiti on opettaja ja rehtori. Jos mies ei olisi näyttelijä, hän uskoisi osaltaan seuraavansa äitinsä jalanjälkiä.

Ennen teatterikorkeakouluun pääsemistään mies työskenteli 1,5 vuotta äitinsä kanssa samassa koulussa. Ritala toimi apuopettajana erityisluokalla. 

- Jos en olisi näyttelijä, olisin luultavimmin opettajana jossain erityisluokalla. Minulla on sellainen tunne, että se olisi työtä, jota tykkäisin tehdä. Haluaisin työskennellä niiden lasten ja nuorten kanssa, jotka eivät aivan ole sopeutunut peruskoulusysteemiin, hän pohtii. 

Lue myös: Eero Ritala jyrähtää #MeToo-kampanjan vähättelijöistä - "Paskapuhetta"

Kilpailut

Uusimmat