Kuva: Youtube

Blondin kosto 3 on tekeillä - Reese Witherspoon vahvisti uutiset bikinivideolla

08.06.2018 11:45 - Iiro Myllymäki

Uusi Blondin kosto -elokuva saa ensi-iltansa vuonna 2020.

Blondin kosto -elokuvasarja saa kolmannen osansa. Asian vahvistaa elokuvastudio MGM. Elokuvien päätähti Reese Witherspoon, 42, on myös vahvistanut uutiset omilla sosiaalisen median tileillään. Nainen on jakanut videon itsestään uima-altaassa kellumassa uimapatjan päällä. Blondin kosto -elokuvien teemavärin mukaisesti nainen on pukeutunut pinkkeihin bikineihin. Päivitykseen nainen on kirjoittanut, että ”se on totta” ja liittänyt aihetunnisteeksi elokuvan nimen.

Voit katsoa videon alta tai tästä linkistä.

Blondin kosto 3 saa ensi-iltansa Yhdysvalloissa ystävänpäivänä vuonna 2020.

Ensimmäinen Blondin kosto sai ensi-iltansa vuonna 2001, ja jatko-osa seurasi vuonna 2013. Molemmat elokuvat olivat suuria kaupallisia menestyksiä. Elokuvien päähahmo on Elle Woods, joka ensimmäisessä elokuvassa tuli poikaystävänsä jättämäksi ja tämän seurauksena lähti Harvardin maineikkaaseen yliopistoon opiskelemaan lakia. Hän päätyi todistamaan sekä ex-poikaystävälleen että muillekin, että hömppäblondina pidetyltä naiselta löytyy myös älykkyyttä.

Reese Witherspoonin seuraajat ovat ottaneet uutisen innolla vastaan Instagramissa.

”Paras uutinen ikinä!”

”En malta odottaa.”

”Unelmat todellakin käyvät toteen.”

Lue myös: Reese Witherspoon julkaisi suloisen vuosipäiväkuvan - Ylistää aviomiestään

Lähde: Variety

Kilpailut

Uusimmat