Kuva: Getty Images

Scarlett Johanssonin tulevasta elokuvaroolista nousi someraivo - "Tämä on säälittävää"

04.07.2018 10:45 - Iiro Myllymäki

Scarlett Johansson on valittu esittämään transsukupuolista miestä tulevassa elokuvassa.

Scarlett Johanssonia, 33, kritisoidaan hänen tuoreimman elokuvakiinnityksensä vuoksi. Nainen on valittu esittämään transsukupuolista miestä tulevassa Rub & Tug -draamaelokuvassa. Moni on kritisoinut netissä näyttelijävalintaa, sillä heidän mielestään rooli olisi pitänyt antaa oikeasti transsukupuoliselle näyttelijälle.

Tositapahtumiin perustuva elokuva kertoo Jean Marie Gillistä, joka syntyi naisen kehoon mutta omaksui sittemmin miehen identiteetin ja alkoi käyttää nimeä Dante ”Tex” Gill. Gill pyöritti hierontabisnestä ja teki seksityötä 1970- ja 1980-luvulla Pittsburghissa Yhdysvalloissa. Vaikka Gillin transsukupuolisuutta ei ole koskaan virallisesti vahvistettu, hänen muistokirjoituksessaan kirjoitetaan, että hän halusi tulla kutsutuksi miehelle kuuluvalla Mr.-etuliitteellä.

Tulevan elokuvan ohjaa Rupert Sanders, joka aiemmin työskenteli Scarlett Johanssonin kanssa elokuvassa Ghost In The Shell -elokuvassa. Myös tuo elokuva herätti pahennusta Johanssonin pääroolin takia. Elokuva perustui japanilaiseen manga-sarjaan, jossa päähenkilö oli japanilainen. Monet syyttivät elokuvaa ”valkopesusta” länsimaisen, valkoihoisen naisen esittämän pääroolin takia.

Twitterissä on kuohunut Johanssonin tulevan elokuvaroolin takia. Monissa paljon tykkäyksiä keränneissä päivityksissä roolitusta kritisoidaan ankarasti.

”Scarlett Johansson esittää transmiestä seuraavassa elokuvassaan, koska hänen tavoitteenaan on riistää rooli jokaiselta vähemmistöryhmältä.”

”Scarlett Johansson työskentelee taas Ghost In The Shell -ohjaajan kanssa, mutta tällä kertaa hän esittää transmiestä. Ei herranjumala.”

”Scarlett Johansson trendaa Twitterissä, koska hänet on valittu transihmisen rooliin. On olemassa transihmisiä näyttelijöinä, jotka olisivat erinomaisia tässä roolissa. Älkää tukeko näyttelijöitä, jotka ovat ongelmallisia vähemmistöjen kannalta. Tämä on säälittävää. Antakaa oikeat roolit oikeille ihmisille.”

Scarlett Johanssonin vastaus kohuun ei ainakaan ole onnistunut laannuttamaan kritiikkiä. Bustle-sivuston mukaan naisen edustajat ovat viitanneet vastauksessaan aiempiin transroolien näyttelijöihin.

- Sanokaa kritisoijille, että he voivat olla yhteydessä Jeffrey Tamborin, Jared Leton ja Felicity Huffmanin edustajiin ja pyytää heiltä kommenttia, Johanssonin edustajien väitetään sanoneen.

Jeffrey Tambor näytteli transnaista Transparent-tv-sarjassa kahden Emmy-palkinnon arvoisesti, kun taas Jared Leto teki Oscarin arvoisen roolisuorituksen esittämällä transnaista Dallas Buyers Club -elokuvassa. Felicity Huffman oli ehdolla parhaan naispääosan Oscarin saajaksi esittäessään transsukupuolista naista Transamerica-elokuvassa. Metro.co.uk-sivusto kirjoittaa, että vaikka nämä roolisuoritukset olivatkin ylistettyjä ja palkittuja, nekin herättivät aikanaan paljon vastalauseita.

Ghost In The Shell -elokuvan kohun aikaan Scarlett Johansson sanoi Marie Claire -lehdelle kannattavansa elokuvien roolituksissa nähtävää monimuotoisuutta.

- En koskaan esittäisi toisen rodun omaavaa henkilöä. Monimuotoisuus on tärkeää Hollywoodissa, enkä koskaan haluaisi näytellä hahmoa, joka olisi loukkaava, Johansson sanoi.

Lue myös: Scarlett Johansson joutui nolon paikan eteen: Vieras mies yllätti ja näki paljaan alapään!

Lähde: Metro.co.uk

Kilpailut

Uusimmat