Kuva: Getty images

Keira Knightley katosi julkisuudesta - mielenterveysongelmat ajoivat pois valokeilasta

05.10.2018 08:45 - Katariina Auvinen

Pirates of the Caribbean -tähti joutui turvautumaan jopa hypnoterapiaan, jotta hän pystyi menemään gaaloihin.

Näyttelijä Keira Knightley, 33, oli 2000-luvun kuumimpia näyttelijälahjakkuuksia, joka nousi ihmisten tietoisuuteen viimeistään Pirates of the Caribbean -elokuvien myötä. Nainen kuitenkin kertoo, että hän sai tuolloin totaalisen hermoromahduksen, joka johti siihen, ettei hän uskaltanut lähteä kotoaan pois. 

Hermoromahduksen jälkeen nainen kärsi posttraumaattisesta stressireaktiosta ja paniikkihäiriöistä. Reaktio johtui pitkälti julkisuuden valokeilasta sekä paparazzeista, jotka parveilivat tähden ympärillä. Alkujaan hänestä tuntui, ettei hän sopeutunut julkisuuteen. 

Vuoden 2008 Bafta-gaalassa Keira Knightley kertoi turvautuneensa terapiaan, jotta ei saisi punaisella matolla paniikkikohtausta. (kuva: Getty images )

- Tiesin, että valokuvaajat odottaisivat saavansa kuvia, jossa romahtaisin, joten en lähtenyt pois talostani tuohon aikaan, hän kertoo. 

Knightley nousi Yhdysvalloissa julkisuuteen teini-ikäisenä, jonka jälkeen hänen uransa lähti hurjaan nousukiitoon. 

Nainen hävisikin julkisuudesta pitkäksi aikaa, eikä hän ole vieläkään tehnyt itseään tykö elokuvamaailmassa, koska häntä ahdistaa suuret väkimäärät. Nainen joutui turvautumaan hypnoterapiaan, jotta hän ei saisi paniikkikohtausta 2008, kun hän saapui BAFTA-gaalaan. 

Naisen mukaan hän voi jo paremmin. Hän käy aktiivisesti terapiassa ja tietää omat rajansa. 

Lue myös: Keira Knightley jyrähtää nykyelokuvista: "Naishahmot melkein aina raiskataan"

Lähde: Daily mail 

Kilpailut

Uusimmat