Kuva: Mikko Räsänen

Metallican versio Rappiolla-hitistä saa Ismo Alangolta kiitosta - yksi asia lämmittää erityisesti

09.11.2018 13:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Ismo Alangolta voidaan odottaa uutta materiaalia ensi vuonna.

Yksi suomalaisen rockmusiikin kiistattomista legendoista, Ismo Alanko, 57, nautti olostaan Radio Suomirockin Eläköön Suomirock -gaalassa ja kertoi Voice.Fille, että keikkailu tuntuu mukavalta.

- No onhan tässä hetken oltu jo tekemättä mitään, joten ihanaa esiintyä jälleen. Pakko myös sanoa, että hetkeen mua ei tulla näkemään missään, joten tällainen piristysruiske on jees.

Ismo Alangon legendaarinen suomirock-yhtye Hassisen Kone pääsi otsikoihin viime keväänä, kun Metallica innostui soittamaan Rappiolla-kappaleen. Metallican bassotaiteilija Robert Trujillo lauloi biisin ja soitti sen yhdessä kitaristi Kirk Hammetin kanssa. Tapaus huvitti Alankoa.

- Mietin, että miksi viestejä alkoi tulemaan yhtäkkiä tiuhaa tahtia, ja kun tajusin mistä on kyse, niin olihan se todella hauska yllätys. Erityisesti mun sydäntä lämmitti Trujillon suomen kielen ääntäminen - se meni hienosti!

Alanko myös paljasti Voice.Fille, että uusia kappaleitakin on tulossa.

- Ensi keväänä saatte kuulla uutta materiaalia! Alanko hehkuttaa ja eikä kerro asiasta enempää.

Sitä odotellessa!

Lue myös: Ismo Alanko: Hyväksi live-bändiksi tuleminen vaatii luottamusta

Lue myös: Ismo Alanko julkaisi Vuoden turhimman laulun - katso

Kilpailut

Uusimmat