Kaikki artikkelit
Ismo Alanko esiintyy Tavastia-klubilla yhteensä kymmenen kertaa.
Musiikki
noin vuosi sitten
Ilkka Alanko kertoi Radio Novan Kesäaamut -ohjelman haastattelussa, että ei itse osaa remonttihommia.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Keikkoja nähdään muun muassa Mikkelissä, Turussa sekä Tampereella.
Musiikki
yli 2 vuotta sitten
Alangon päivitys on kerännyt runsaasti onnitteluja.
Viihde
yli 3 vuotta sitten
Ismo Alangolta julkaistiin viime viikolla uusi albumi.
Musiikki
yli 4 vuotta sitten
Ismo Alanko on Satu Kotosen Sunnuntaivieraana.
Viihde
yli 4 vuotta sitten
Katso video jutusta.
Viihde
yli 4 vuotta sitten
Ismo Alangolta voidaan odottaa uutta materiaalia ensi vuonna.
Viihde
yli 4 vuotta sitten
Metallica esitti Hassisen koneen hitin viimeviikkoisella Suomen-keikallaan.
Musiikki
yli 5 vuotta sitten
Muusikko Ismo Alanko ja näyttelijä-terapeutti Kirsti Kuosmanen päätyivät eroon 27 vuoden jälkeen.
Musiikki
yli 6 vuotta sitten
Ismo Alanko esiintyi tänään ensimmästä kertaa Iskelmä Festivaalilla.
Musiikki
yli 7 vuotta sitten
Ismo Alangon albumi Maailmanlopun sushibaari on ylittänyt kultalevyrajan.
Musiikki
yli 9 vuotta sitten
Ismo Alangon mukaan on normaalia muusikolle olla innoissaan tulevasta keikasta aina.
Musiikki
yli 10 vuotta sitten
Timanttisen keikan Voicen Juhannuksessa vetänyt Ismo Alanko kertoo Voicelle, että hyvä live-bändi syntyy henkilökemioista.
Musiikki
yli 10 vuotta sitten
Ismo Alanko parodioi Idols-kilpailua uudella musiikkivideollaan.
Musiikki
yli 10 vuotta sitten
Ismo Alanko on julkaissut musiikkivideon, jossa sivalletaan niin Idolsia, Talentia kuin Vain elämää -ohjelmaakin.
Musiikki
yli 10 vuotta sitten