Heikki Kuula eduskuntavaaliehdokkaaksi: "Tavallisilta ihmisiltä leikataan ja rikkaat rikastuvat"

Kuula tunnetaan muun muassa Teflon Brothers -yhtyeestä.

Julkaistu:

Muusikko Heikki Kuula on nimitetty vasemmistoliiton eduskuntavaaliehdokkaaksi Helsingissä. Kuula, 35, tunnetaan soolouransa lisäksi Teflon Brothers -yhtyeestä ja hän on koulutukseltaan taiteen maisteri.

– Kierrän Suomea 200 päivää vuodessa, joten minulla on kattava kuva siitä, miten Suomessa voidaan: ihmisiltä on mennyt usko politiikkaan ja poliitikkoihin. Tavallisilta ihmisiltä leikataan ja rikkaat rikastuvat, Kuula sanoo.

Hänen mukaansa meillä on edelleen mahdollisuus muuttaa suuntaa, johon olemme kovaa vauhtia ajautumassa.

– Yksinhuoltajan poikana elämäni olisi varmasti hyvin erilaista ilman nuorisotoimintaa sekä mahdollisuutta ilmaiseen koulutukseen. Tällä hetkellä hyvinvointivaltiota ollaan ajamassa kovaa vauhtia alas, mutta toisenlainen tie on mahdollinen, hän jatkaa.

YouTube video

Lue myös: Teflon Brothers -räppäri avautuu: Olin mukana suunnittelemassa rikosta

Lue myös: Teflon Brothers aloitti keikkansa Jari Sillanpään hittibiisillä ja kyykytti yleisöä – katso kuvat