Kuva: YouTube

Somen sekoittaneen karmivan Netflix-sarjan tulevista kausista lisätietoa

17.01.2019 09:45 - Katariina Auvinen

You-sarja on noussut suursuosioon.

Netflixin uudesta You-sarjasta on kohuttu niin sosiaalisessa mediassa kuin maailmallakin viime aikoina. Sarjassa hurmaava kirjakaupan poika ihastuu pakkomielteisesti asiakkaaseensa ja kietoo naisen hänen elämäänsä.

Stalkkerisarjaksikin kutsuttu You tulee saamaan toisen kauden, mutta luvassa on nyt hyviä uutisia vannoutuneille faneille, koska mitä ilmeisimmin kolmatta kautta suunnitellaan parhaillaan, kertoo Daily mail -julkaisu. 

Sarjan tuotantotiimiin kuuluva Sara Gamble paljasti Cosmopolitan-julkaisun haastattelussa, että heillä on jo erinomaisia ideoita tulevia tuotantokausia ajatellen, joten tästä fanit päättelivät kolmannen kauden olevan myös tekeillä. 

- Meillä on todella jännittäviä ideoita kolmannelle kaudelle. Olemme niin innoissamme, että tästä sarjasta puhutaan niin paljon, Gamble kertoo. 

Nainen paljasti, että toista tuotantokautta aletaan kuvaamaan lähikuukausina. 

Katso sarjan ensimmäisen kauden traileri alta. 

Lue myös: Netflixin kaikkien aikojen kammottavin sarja? Uutuus sai somen kuhisemaan

Lähde: Daily mail & Cosmopolitan 

Kilpailut

Uusimmat